Qt Groupilta jälleen tulosvaroitus – kauppasota piikkinä lihassa

Ohjelmistoyhtiö Qt Group laskee vuodelle 2025 annettua tulosohjeistustaan.

Qt Group julkisti jo toisen tulosvaroituksen tälle vuodelle. Yhtiö laskee sekä liikevaihdon että kannattavuuden ennusteitaan kuluvalle vuodelle.

Edellisen tulosvaroituksen yhtiö julkisti viime huhtikuussa geopoliittisten jännitteiden aiheuttaman merkittävän taloudellisen epävarmuuden takia.

Yhtiö arvioi, että sen koko vuoden 2025 liikevaihto kasvaa vertailukelpoisin valuutoin 3-10 prosenttia edellisvuodesta ja että liikevoittomarginaali on 20-30 prosenttia vuonna 2025. Tulosohjeistus sisältää IAR Systems Groupin yritysoston arvioidun vaikutuksen Qt Groupin loppuvuoden liikevaihtoon ja liikevoittoon.

Qt Group täsmentää arviotaan IAR:n vaikutuksesta tammi-syyskuun 2025 tulosjulkistuksen yhteydessä.

Aiemmin huhtikuussa yhtiö oli ennustanut liikevaihdon kasvavan vertailukelpoisin valuutoin 10-20 prosenttia edellisvuodesta. Liikevoittomarginaalin ennuste oli 30-40 prosenttia.

Yhtiön mukaan yleisen taloudellisen epävarmuuden aiheuttama muutos Qt Groupin asiakkaiden ostokäyttäytymisessä on merkittävästi hidastanut liikevaihdon kasvua kaikilla yhtiön liiketoiminnan osa-alueilla.

Odotuksista poiketen suurempia, useamman miljoonan euron arvoisia lisenssikauppoja ei ole saatu solmittua kolmannen neljänneksen aikana. Yhtiö arvioi, että kauppojen keskimääräinen koko ei tule merkittävästi kasvamaan myöskään loppuvuoden 2025 aikana.

Odotettua heikomman liikevaihdon kasvun lisäksi IAR Systems Groupin yritysostosta johtuvat kertaluontoiset kulut vaikuttavat negatiivisesti Qt Groupin koko vuoden liikevoittomarginaaliin.

Qt Group julkaisee tammi-syyskuun 2025 johdon osavuotisen selvityksen 30. lokakuuta ja antaa siinä tarkempia tietoja kolmannen vuosineljänneksen taloudellisesta suorituksesta.

Inderesin analyytikko Antti Luiro arvioi, että annettu tulosvaroitus vahvistaa, etteivät Qt:n asiakaskunnan tuotekehitysinvestoinnit ole vielä piristymässä ja jatkavat kevään kauppasodan alkamisen jälkeisessä alhossaan aiempia odotuksia pidempään.

Heikko kysyntä on kuitenkin edelleen käytännössä puhtaasti markkinalähtöistä, eikä Inderes ole ole tunnistanut yhtiön kilpailukyvyn tai markkina-aseman kannalta akuutteja huolenaiheita.

”Qt:n jo merkittävän globaalin markkina-aseman seurauksena sen markkinan yleinen tilanne on yhtiölle kuitenkin keskeinen lyhyen aikavälin liiketoiminnan kehityksen ajuri”, Luiro toteaa.

Luiron mukaan pitkällä aikavälillä yhtiö toimii edelleen kasvumarkkinassa, jossa sillä on selviä mahdollisuuksia kasvaa sekä markkinan mukana, että asiakkuuksien tuotekehitysprosessien laajemmalla tukemisella, mitä IAR-oston tuomat ristiinmyynnin mahdollisuudet laajentavat.

Qt Group kehittää ja myy työkaluja graafisten käyttöliittymien, ohjelmistojen ja laatujärjestelmien suunnitteluun, toteutukseen ja testaukseen eri laitealustoilla – pöytäkoneista mobiililaitteisiin, autoihin ja teollisuuslaitteisiin asti. Yhtiö tarjoaa teknologiariippumattoman ohjelmistoalustan, jonka avulla kehittäjät voivat luoda visuaalisia, vuorovaikutteisia sovelluksia monilla ohjelmointikielillä, ja sen tuotteita hyödyntävät niin kulutuselektroniikan, autoteollisuuden kuin terveydenhuollon yrityksetkin.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *