Yllätystieto: Keskituloisten sijoitusinto laantunut selvästi

S-Pankin teettämä tutkimus osoittaa taloudellisen epävarmuuden rokottaneen säännöllistä säästämistä ja sijoittamista erityisesti keskituloisissa kotitalouksissa.
tuotto sijoitustuotto säästäminen säästöpossu raha sijoittaminen tuotto sijoitustuotto säästäminen säästöpossu raha sijoittaminen

Sijoittamisen suosio on hieman laskenut viime vuodesta, kertoo S-Pankin teettämä Suomalaisten talousosaaminen 2025 -tutkimus. Vuosi sitten 56 prosenttia suomalaisista sijoitti säännöllisesti tai ainakin silloin tällöin, kun tänä vuonna luku oli 51 prosenttia. Säästäjienkin osuus on laskenut, mutta vähemmän kuin sijoittajien. 

Kuitenkin suomalaisten tileillä makaa ennätysmäärä rahaa.

Selvityksen mukaan noin joka viides suomalainen, joka ei säästä tai sijoita tällä hetkellä, on lopettanut kokonaan tai osittain viimeisen kahden vuoden aikana. Suurimmat syyt lopettamiseen ovat tulotason heikentyminen ja arjen menojen hoitaminen.

Viime vuosina suomalaisten reaalitulot ovatkin laskeneet selvästi.

Keskituloisen suomalaisen noin 3 700 euron kuukausipalkalla saa nyt suurin piirtein 120 euron edestä vähemmän palveluja ja hyödykkeitä kuin vuoden 2021 toisella neljänneksellä, jolloin ostovoima oli huipussaan.

Inflaatio on haukannut tällaisen palkansaajan elintasosta noin 8 300 euroa huhti–kesäkuun 2021 jälkeen. Näin paljon keskituloisen palkansaajan ansioista on siis kulunut pelkästään hintojen nousuun viime vuosina.

Keskituloisten sijoittaminen laskenut selvästi

Miesten sijoittaminen on naisia yleisempää: Miehistä sijoittaa lähes 60 prosenttia, kun naisista sijoittajia on alle puolet.

Euromääräisesti suurin osa (58 prosenttia) säästää tai sijoittaa alle 3 000 euroa vuodessa, kolmannes suomalaisista yli 3 000 euroa ja joka kymmenes ei osaa sanoa summaa. Miehillä korostuvat naisia suuremmat vuosisummat.

Jostain syystä sijoittamisen suosion lasku on keskittynyt erityisesti kyselyn keskimmäiseen tuloluokkaan, 35 000–50 000 euroa vuodessa tienaaviin kotitalouksiin. He ovat vähentäneet etenkin säännöllistä, esimerkiksi kuukausittaista, säästämistä ja -sijoittamista.

Tähän tuloluokkaan kuuluvista 44 prosenttia kertoi säästävänsä säännöllisesti, kun vuosi sitten niin teki vielä yli puolet (52 prosenttia).

Tutkimuksen mukaan suomalaiset säästävät ja sijoittavat ensisijaisesti arjen turvaamiseksi. Kaksi kolmesta vastaajasta mainitsee tärkeimpänä syynä säästämiselle ja sijoittamiselle yllättäviin menoihin varautumisen.

Sukupuolten välillä on kuitenkin eroja. Miehet painottavat varallisuuden kasvattamista, kun taas naisilla korostuvat turva ja lisäpuskuri arjen menoihin. 

Säännöllisyys pienentää tehokkaasti sijoittamisen riskejä

Laskua on samassa tuloluokassa nähtävissä myös sijoittamisen kohdalla: viime vuonna 32 prosenttia kertoi sijoittavansa säännöllisesti, kun tänä vuonna osuus oli laskenut 27 prosenttiin. 

”Varovaisuus säästämisessä ja sijoittamisessa on lisääntynyt erityisesti keskituloisten keskuudessa. Siihen vaikuttaa varmasti muun muassa se, että joukossa on paljon asuntovelallisia, joita korkojen nousu koetteli vielä vuosi sitten”, uskoo S-Pankin päästrategi Tanja Wennonen-Kärnä.

Kun taloudellinen liikkumavara pienenee, varautumisesta tulee helposti se menoerä, josta tingitään ensimmäisenä, Wennonen -Kärnä uskoo.

Hän kuitenkin suosittelee säännöllistä sijoittamista riskien hajauttamisen vuoksi. 

“Säännöllisyys on kuitenkin yksi parhaita keinoja tasata sijoittamisen riskejä, joten jatkuvan sijoittamisen tapaan kannattaa palata heti, kun oma taloustilanne sen sallii”, Wennonen-Kärnä muistuttaa.  

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Katso kommentit (1) Katso kommentit (1)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *