Donald Trump ilmoitti lauantaina asettavansa kahdeksalle Euroopan maalle kymmenen prosentin tuontitullit helmikuun alusta alkaen. Tullit nousevat kesäkuussa 25 prosenttiin. Ne pysyvät voimassa, kunnes Yhdysvallat saa Grönlannin haltuunsa.
Tanska, Norja, Ruotsi, Ranska, Saksa, Britannia, Alankomaat ja Suomi ovat kaikki uusien tullien kohteena. Trump on todennut, ettei sulje pois sotilaallisen voiman käyttöä Grönlannin hankkimiseksi.
Tilanne on poikkeuksellinen. NATO-liittolainen uhkaa toista NATO-jäsentä alueellisella väkivallalla ja taloudellisella pakottamisella.
Miten Euroopan tulisi reagoida?
Tilanne on kiistatta Euroopalle vaikea, eikä yhtä helppoa vastausta ole olemassa. Talousteoriasta löytyy kuitenkin työkaluja kriisin ratkaisun pohtimiseen.
Tällainen työkalu on peliteoria, joka tarjoaa analyyttisen viitekehyksen strategisten päätösten mallintamiseen tilanteissa, joissa oman valinnan lopputulos riippuu muiden toimijoiden valinnoista.
Peliteoria on matematiikan ja taloustieteen ala, joka tutkii päätöksentekoa vuorovaikutustilanteissa. Se syntyi 1940-luvulla, kun matemaatikko John von Neumann ja taloustieteilijä Oskar Morgenstern julkaisivat teoksensa Theory of Games and Economic Behavior. Sittemmin peliteoriaa on sovellettu laajasti kaupankäynnin, neuvotteluiden ja kansainvälisen politiikan analysointiin.
Keskeinen käsite on Nash-tasapaino, jonka John Nash kehitti 1950-luvulla. Se kuvaa tilannetta, jossa kukaan osapuoli ei voi parantaa asemaansa yksipuolisesti muuttamalla strategiaansa, kun muut pitävät omansa ennallaan. Kansainvälisessä politiikassa tämä tarkoittaa, että valtiot hakevat strategioita, joissa kenellekään ei kannata poiketa sovitusta linjasta.
Trumpin taktiikka muistuttaa klassista kananpoikapeliä
Trumpin Grönlanti-strategia noudattaa peliteorian niin kutsuttua chicken gamea eli kananpoikapeliä. Tilanne mallinnetaan usein kahtena autoilijana, jotka ajavat toisiaan kohti, ja molemmat voivat joko väistää tai jatkaa suoraan. Jos toinen väistää ja toinen jatkaa, väistävä näyttää heikolta mutta selviää. Jos molemmat väistävät, kumpikaan ei voita selvästi, mutta myös katastrofi vältetään.
Pahin lopputulos syntyy, jos kumpikaan ei väistä ja molemmat “ajavat päin”, jolloin molemmat kärsivät raskaasti.
Kananpoikapeli kuvaa siis tilanteita, joissa osapuolet haluavat vaikuttaa päättäväisiltä, mutta liian pitkälle viety uhittelu voi johtaa kaikkien kannalta tuhoisaan lopputulokseen.
Trumpin julkiset uhkaukset ja tullit ovat peliteoreettinen sitoutumismekanismi. Hän on luonut itselleen tilanteen, jossa perääntymisen poliittinen hinta on korkea.
Kun presidentti toistuvasti ilmoittaa “saavansa Grönlannin tavalla tai toisella”, hän kaventaa omia vaihtoehtojaan ja pakottaa vastapuolen reagoimaan.
Tämä on klassista äärirajoille vietyä uhkapeliä, jossa konfliktia viedään tietoisesti kohti vaarallista kynnystä neuvotteluedun saamiseksi. Kuuluisin historiallinen esimerkki on Kuuban ohjuskriisi vuonna 1962, jossa Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kävivät vaarallista kananpoikapeliä ydinsodan partaalla.
Euroopan ongelma on selvä. Jos se alistuu ja antaa periksi Grönlannin kohdalla, se näyttää heikolta ja kannustaa Trumpia ja mahdollisesti muitakin valtioita vastaaviin vaatimuksiin tulevaisuudessa. Jos se vastustaa liian jyrkästi, riski eskaloitumisesta kauppasodan tai jopa sotilaallisen kriisin asteelle kasvaa.
Peliteoria suosittelee ehdollista vastaiskua
Peliteoria tarjoaa Euroopalle selkeän strategisen ohjeen: tit-for-tat eli vastavuoroisuusstrategian.
Tit-for-tat-strategiassa toimija aloittaa yhteistyöllä ja sen jälkeen toistaa vastapuolen edellisen siirron. Jos vastapuoli toimii vihamielisesti, tit-for-tat kostaa välittömästi. Jos vastapuoli palaa yhteistyöhön, tit-for-tat antaa anteeksi ja palaa itsekin yhteistyöhön.
Robert Axelrod osoitti 1980-luvulla, että tit-for-tat on yllättävän tehokas strategia toistetuissa peleissä. Se yhdistää neljä ominaisuutta: se on läpinäkyvä, aloittaa ystävällisesti, vastaa provokaatioon ja antaa anteeksi, jos vastapuoli muuttaa käytöstään.
Euroopan kannalta tämä tarkoittaa käytännössä kolmea asiaa.
Ensinnäkin EU:n on viestittävä selkeästi, että Tanskan ja Grönlannin suvereniteetin loukkaaminen ylittää punaisen viivan. Toiseksi sen on oltava valmis välittömään vastaiskuun, jos Trump toteuttaa uhkauksensa. Kolmanneksi sen on pidettävä diplomaattinen kanava auki ja oltava valmis palaamaan yhteistyöhön, jos Trump perääntyy.
EU:lla on valmiina 93 miljardin euron arvoiset vastatullit, joiden käyttöönottoa on lykätty. Lisäksi unioni harkitsee niin kutsutun Anti-Coercion Instrumentin eli ACI:n aktivointia.
EU:n ”kauppasinko” on voimakas pelote
Pakottamistoimien vastainen väline (Anti-Coercion Instrument, ACI) on EU:n vuonna 2023 käyttöön ottama työkalu, jota ei ole koskaan aiemmin aktivoitu. Se mahdollistaa tullien lisäksi rajoituksia julkisiin hankintoihin, investointeihin ja markkinoille pääsyyn.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron on kehottanut EU:ta harkitsemaan ACI:n käyttöä Grönlanti-kriisissä. Aktivointi edellyttää jäsenmaiden määräenemmistöä sekä väestöpohjan enemmistöä.
Peliteoreettisesti ACI on uskottava uhkaus vain, jos EU todella on valmis käyttämään sitä. Tämä on sitoutumismekanismi: kun toimija rajoittaa omaa tulevaa toimintavapauttaan, uhkauksesta tulee uskottavampi, koska perääntyminen olisi poliittisesti kallista.
EU:n suurlähettiläät kokoontuivat sunnuntaina hätäkokoukseen Brysselissä. Kokouksessa jäsenmaat ilmaisivat solidaarisuutensa Tanskalle ja Grönlannille sekä valmistelivat vastatoimia.
Saksan liittokansleri Friedrich Merz totesi maanantaina, että Eurooppa haluaa välttää eskalaation mutta on valmis vastaiskuun. Britannian pääministeri Keir Starmer kutsui tulleja “täysin vääriksi” ja korosti, ettei niitä pidä käyttää liittolaisia vastaan.
Euroopan yhtenäisyys on kriittinen tekijä
Peliteorian näkökulmasta Euroopan kriittisin haaste on koordinaatio. Kananpoikapelissä hajanaisuus on heikkous, sillä yksittäisiä maita on helpompi painostaa kuin yhtenäistä blokkia.
Trumpin strategia hyötyy eurooppalaisesta eripurasta. Jos osa maista taipuu paineen alla, muiden vastustus heikkenee.
Tähän mennessä Eurooppa on pysynyt yllättävän yhtenäisenä. Kahdeksan maan ulkoministerit antoivat yhteisen julkilausuman, jossa ne totesivat olevansa ”täydessä solidaarisuudessa Tanskan ja Grönlannin kansan kanssa”. Grönlannin pääministeri Jens-Frederik Nielsen kiitti eurooppalaisia liittolaisia tuesta.
Peliteoriassa tällaista yhteistä linjausta voidaan pitää Schellingin pisteenä. Se on koordinaatiopiste, jolle toimijat voivat lähentyä ilman erillistä sopimista. Yhteinen julkilausuma luo tällaisen pisteen ja helpottaa eurooppalaisten maiden koordinaatiota.
Entinen NATO:n pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen sanoi Trumpin puhuvan ”kuin gangsteri” uhkauksissaan Grönlannista. Lausunto heijastaa eurooppalaista konsensusta siitä, että pakottava diplomatia ylittää hyväksyttävät normit.
Eskalointiriskin hallinta on välttämätöntä
Kananpoikapelin suurin vaara on tahaton eskaloituminen katastrofiin. Kuuban ohjuskriisissä ydinsodan riski kohosi joidenkin arvioiden mukaan huolestuttavan korkeaksi.
Euroopan on siksi rakennettava ulospääsyväyliä, kunniallisia perääntymisteitä Trumpille. Tit-for-tat-strategian anteeksiantavuus on tässä olennainen: kosto on välitön, mutta yhteistyöhön palaaminen on aina mahdollista, jos vastapuoli muuttaa käytöstään.
EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen puhuu Davosin talousfoorumissa tiistaina ja Trump keskiviikkona. Foorumin sivussa järjestettävät kahdenväliset tapaamiset voivat tarjota mahdollisuuden jännitteiden purkamiseen.
Peliteorian näkökulmasta tällaiset kohtaamiset ovat arvokkaita, vaikka ne eivät ole sitovia. Ne mahdollistavat signaalien lähettämisen ja vastapuolen aikomusten testaamisen. Jos Trump on valmis kompromissiin, Davos voi tarjota tien ulos kriisistä.
Taloudellinen tilanne asettaa myös Trumpille paineita. Hopean ja kullan hinnat ovat jo nyt nousseet ennätyslukemiin osittain Grönlanti-kriisin aiheuttaman epävarmuuden vuoksi. Pitkittynyt kauppasota vahingoittaisi myös Yhdysvaltain taloutta.
Pitkän aikavälin maine ratkaisee
Peliteoria opettaa, että yksittäinen neuvottelukierros on harvoin ratkaiseva. Tärkeämpää on pitkän aikavälin maine.
Jos Eurooppa alistuu nyt, se lähettää signaalin, että sitä voi painostaa. Tämä kannustaa Trumpia ja muita toimijoita vastaaviin vaatimuksiin tulevaisuudessa. Jos Eurooppa vastustaa uskottavasti mutta ei provokatiivisesti, se rakentaa mainetta luotettavana kumppanina ja määrätietoisena toimijana.
Suomen kannalta tilanne on erityisen hankala. Suomi on sitoutunut sekä pohjoismaiseen solidaarisuuteen Tanskan kanssa että NATO-liittoon Yhdysvaltojen kanssa. Presidentti Alexander Stubb on pyrkinyt avaamaan vuoropuhelua Trumpin kanssa.
Peliteoreettisesti Suomen on tuettava Tanskaa selkeästi. Jos NATO-maat eivät puolusta toisiaan, liittouman uskottavuus rapautuu. Tämä heikentäisi myös Suomen omaa turvallisuutta suhteessa Venäjään.
Grönlanti-kriisissä ei ole kyse vain yhdestä arktisesta saaresta. Kyse on siitä peliteoreettisesta tasapainosta, jossa kansainvälinen järjestys toimii seuraavat vuosikymmenet. Iso kysymys on kuitenkin, onko Euroopalla riittävä kauppapolitiittinen asearsenaali käydä kananpoikapeliä taloudellisesti ja sotilaallisesti maailman mahtavinta valtiota vastaan.
Panokset ovat kovia.
