Indikaattorit

Ovatko jenkkiosakkeet jo liian kalliita?

Yhdysvaltojen S&P 500 -osakeindeksi on noussut kaikkien aikojen ennätykseen. Kun indeksi saavutti edellisen huipun syksyllä 2007, romahti indeksi sen jälkeen yli 50 prosenttia. Voiko sama romahdus toteutua nytkin?

Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä että indeksin kasvu voisi jatkua tästäkin eteenpäin koska arvostustaso on alhaalla. S&P 500 –indeksin eteenpäin katsova, 12 kuukauden ennustettu P/E-kerroin on Factsetin tietojen mukaan tällä hetkellä alle pitkän aikavälin keskiarvon.

S&P 500 –indeksi näyttää siis edelleen edulliselta.

Mitä tapahtui vuosina 2007 – 2009?

Tämä voi olla kuitenkin virhepäätelmä. Näkökulma voi muuttua toiseksi kun tarkastellaan mitä osakekursseille tapahtui sen jälkeen kun indeksi oli saavuttanut edellisen huippunsa vuonna 2007. Tuolloinkin S&P-indeksin ennustettu P/E-kerroin oli alle sen hetken 5 ja 10 vuoden keskiarvon. Silti indeksin arvo laski yli 50 prosenttia seuraavien 17 kuukauden aikana (ks. kuvaaja alla, harmaa osio kuvaa USA:n talouden taantuma-aikaa).

^SPX Chart

Eteenpäin katsova P/E-kerroin oli Factsetin tietojen mukaan vuoden 2007 huipussa, lokakuussa 2007 noin 15,2. Osakkeiden pörssikurssien 5 vuoden keskimääräinen eteenpäin katsova P/E-kerroin oli tuolloin 15,7 ja 10 vuoden kerroin 18,6.

Tulosennusteet laskussa

Oleellinen kysymys tällä hetkellä on siis, mitä tapahtuu osakkeiden tuloskehitykselle tästä eteenpäin. Jos tulokset lähtevät laskuun ennusteita nopeammin, ei nykyinen keskimääräistä alhaisempi eteenpäin katsova P/E-kerroin anna oikeaa kuvaa osakkeiden tämän hetken arvostustasosta.

Merkit viittaavat tuloksien laskuun. Factsetin mukaan S&P-indeksin yhtiöistä 83 on antanut tähän mennessä negatiivisen tulosohjeistuksen ensimmäiselle kvartaalille. Positiivisia tulosohjeistuksia on antanut vain 25 yritystä.

Kaiken kaikkiaan siis niistä yhtiöstä, jotka ovat antaneet tulosohjeistuksen, 77 prosenttia on antanut negatiivisen tulosohjeistuksen. Tämä on selvästi alle pitkän aikavälin keskiarvon. Factsetin mukaan negatiivisten tulosohjeistusten 5 vuoden keskiarvo on 61 prosenttia.

Myös tulosennusteita päivitetään nyt alaspäin. Factsetin mukaan S&P-indeksin yhtiöille ennustettu tuloskasvu vuoden 2013 ensimmäiselle kvartaalillle on nyt -0,6 prosenttia, kun joulukuun lopussa ennustettu tuloskasvu ensimmäiselle kvartaalille oli + 2,2 prosenttia.

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
x x
Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Sisällöntuottajaksi
Digipaketti
Anna palautetta
 

Tilaa uutiskirje

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös