Yhdysvaltojen työllisyystilastot tarjosivat jättiyllätyksen

Yhdysvalloissa syntyi maatalouden ulkopuolisia työpaikkoja kesäkuussa hurjasti odotuksia enemmän.
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja, sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Yhdysvaltojen työministeriön tilastojen mukaan kesäkuussa syntyi 287 000 uutta maatalouden ulkopuolista työpaikkaatyöpaikkaa, kun uutistoimisto Bloombergin mukaan ekonomistien konsensusodotus oli vain 180 000 työpaikkaa.

Vahvoista työllisyysluvuista huolimatta työttömyysaste nousi 4,9 prosenttiin 4,7 prosentista. Syynä työttömyysasteen nousuun on työn tarjonnan kasvu, eli yhä useampi ilmoittautui työttömäksi työnhakijaksi.

Yhdysvaltojen vahvana jatkuva talouden elpyminen ei edelleenkään näy palkkakehityksessä, sillä palkat nousivat keskimäärin vain 0,1 prosenttia toukokuusta.

Pitemmän aikavälin kehitys osoittaa kuitenkin, että Yhdysvaltojen kasvu alkaa tasaantua. Työpaikkoja on syntynyt viimeisen kolmen kuukauden aikana keskimäärin 147 000, mikä on selvästi alhaisempi kuin ensimmäisen vuosineljänneksen lähes 200 000 työpaikan lisäys. Bloombergin mukaan Yhdysvallat alkaa lähestyä täystyöllisyystilannetta.

Vahvat työllisyysluvut siivittivät Yhdysvaltojen osakemarkkinat eilen tukevaan nousuun. Esimerkiksi S&P 500 -osakeindeksi nousi eilen yli 1,5 prosenttia, saavuttaen kaikkien aikojen korkeimman pisteluvun.

S&P500-osakeindeksi-072016

 

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Sijoittajat siirsivät varoja turvasatamaan

Seuraava artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja, puhdas peli

Strategisen beetan ETF-rahasto on vaihtoehto perinteiselle sijoitusrahastolle