Nordean pohjoismaisesta mallisalkusta löytyvä ruotsalainen Swedish Match julkaisee tuloksensa ensi viikon perjantaina.
”Odotamme yhtiön kertovan vahvasta tuloskasvusta, jota on ennusteidemme mukaan vauhdittanut kustannusten lasku USA:ssa, nuuskan asteittaiset hinnankorotukset Pohjoismaissa sekä valuuttamyötätuuli”, pankki toteaa aamukatsauksessaan.
Swedish Match sai hiljattain myytyä osan listatun STG‐yhtiön osakkeistaan, ja Nordea odottaa kaupan johtavan ylimääräiseen osinkoon tänä vuonna. Swedish Match maksoi jo viime vuonna ylimääräisen osingon, ja tällä kertaa odotuksissa on 7,5 kruunun lisäosinkoa.
Nordea ennustaa Swedish Matchin voitonjaon tänä vuonna yltävän kokonaisuudessaan noin 10 prosenttiin markkina-arvostaan.
Swedish Match omistaa yhä osakkeita STG‐yhtiöstä, mutta Nordea uskoo yhtiön myyvän loput omistamistaan osakkeista kuluvan vuoden aikana. Hallussa olevien STG‐osakkeiden arvo on noin 2,5 prosenttia Swedish Matchin markkina‐arvosta.
Nordea laski Swedish Matchin tavoitehintaa 390 kruunusta 380 kruunuun, joka huomioi jo maksetun ylimääräisen osingon irtoamisen. Tavoitehinta on kuitenkin selvästi yli tämän hetken kurssinoteerauksen.