Oma talous

Autoja myydään väärillä vuosiluvuilla

Auton ostajan kannattaa aina varmistaa auton valmistusvuosi ensirekisteröinnin lisäksi.

Uuden auton hankinnassa vuosiluvut saattavat hämmentää. Autojen myyntitilanteessa saattaa tulla vastaan kolme eri vuosilukua: valmistusvuosi, vuosimalli ja käyttöönottovuosi.

Valmistusvuosi tarkoittaa tietenkin auton valmistusvuotta. Käyttöönottovuosi tarkoittaa puolestaan vuotta, jolloin auto on rekisteröity käyttöön ensimmäisen kerran. Käyttöönottovuosi on yksi keskeisimpiä auton hintaan vaikuttavia asioita.

Vuosimalli on Kuluttaja-lehden mukaan autonvalmistajien määrittämä vuosi. Esimerkiksi syksyisin ryhdytään valmistamaan seuraavan vuoden vuosimallisia autoja. Siis syksystä 2016 lähtien valmistetaan vuoden 2017 vuosimallin autoja.

 

Kuluttaja-lehti kertoo, että eräs lukijoista oli huomannut monen suomalaisen autoliikkeen ilmoittaneen vääriä valmistusvuosia verkkokaupassa.

”Yhdessä kaupassa kerrottiin esimerkiksi Volkswagen Jetta Allstarin valmistusvuodeksi 2017, vaikka lukijan mukaan kyseistä automallia on valmistettu vain vuonna 2016”, Kuluttaja-lehti kertoo.

Vuosi 2017 viittasi tässä tapauksessa todennäköisesti auton käyttöönottovuoteen tai vuosimalliin, eikä valmistusvuoteen.

Kuluttaja-lehti neuvoo, että uuden auton ostajan kannattaa aina kysyä myyjältä, milloin auto on valmistettu ja tuotu maahan. Käytetyn auton ostajan kannattaa kysyä myös rekisteröinnin ajankohtaa.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on koonnut tiivistelmiä kuluttajariitalautakunnan suosituksista, jotka käsittelevät kuluttajien autoista tekemiä valituksia.

Esimerkiksi: Uusi auto rekisteröitiin ja luovutettiin kuluttajalle vuonna 2005. Kaupanteon jälkeen kuluttajalle selvisi, että auto oli valmistettu jo joulukuussa 2003 ja tuotu Suomeen vuonna 2004. Näin ollen auto oli kaupantekohetkellä 15 kuukautta vanha. Myyjä oli vedonnut siihen, että automallissa ei ollut tapahtunut mallimuutoksia ja auton takuu oli alkanut vasta ensirekisteröinnistä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös