Yritysuutiset

Raisio luopuu osinkolinjastaan – kasvattaa sotakassaa

Hälytyskellot soivat sijoittajan päässä kun yhtiö tiukentaa osinkopolitiikkaansa. Helsingin pörssin pisimpään osinkoa kasvattanut Raisio tarvitsee nyt käteisvaroja.

Hälytyskellot soivat sijoittajan päässä kun yhtiö tiukentaa osinkopolitiikkaansa. Helsingin pörssin pisimpään osinkoa kasvattanut Raisio tarvitsee nyt käteisvaroja.

Helsingin pörssistä ei löydy yhtään yhtiötä joka olisi nostanut osinkoaan yhtä pitkän ajan kuin Raisio. Elintarvikevalmistaja on korottanut osinkoaan jo kymmenen kertaa peräjälkeen.

Suomen oloissa voidaan jo puhua lähes osinkoaristokraatista.

Nyt tämä kunniakas osinkohistoria on tullut kuitenkin tiensä päähän.

Yhtiökokouskutsussa Raision hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinkona jaetaan 0,17 euroa jokaiselta kantaosakkeelta ja jokaiselta vaihto-osakkeelta. Osinkoehdotus on siis sama summa kuin vuoden 2016 tuloksesta jaettava osinko.

Miksi Raisio luopuu jo kuuluisaksi tulleesta osinkopolitiikastaan?

Kassan paikkaamisesta ei ainakaan ole kyse, sillä Raisio myi viime vuoden lopussa makeisliiketoimintansa sadalla miljoonalla eurolla irlantilaiselle Valeo Foodsille.

Yrityskaupan jälkeen Raisio on nettovelaton yhtiö, jonka nettokassassa oli viime vuoden lopussa 105 miljoonaa euroa.

Yksi mahdollinen selitys osinkojen kasvun taittumiselle voi olla tuloskehitys. Raision jatkuvien toimintojen tulos ennen veroja painui loka–joulukuussa 1,9 miljoonaa euroa tappiolle oltuaan vuotta aiemmin vastaavaan aikaan 9,2 miljoonaa euroa voitollinen.

Todennäköisempi selitys uudenlaiselle osinkopolitiikalle on kuitenkin sotakassan kasvattaminen. Eli Raisio suunnittelee yritysostoja.

Raisio toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi toteaa, että vahva tase ja vuoden vaihteessa tehdystä makeisliiketoiminnan kaupasta saadut varat mahdollistavat mittavatkin yritysostot. Yhtiö etsii ostokohteita terveellisiä elintarvikkeita valmistavista yrityksistä.

”Raision tähti on terveellisissä elintarvikkeissa, johon laitamme lisää voimia sekä orgaaniseen että epäorgaaniseen kasvuun. Se on Raision suunta”, Kuusniemi sanoo.

Sotakassaa yhtiö saattaa kasvattaa myös naudan- ja kalanrehuliiketoiminnan myynnistä. Raisio kertoi tammikuussa neuvottelevansa tästä useiden ostajien kanssa.

Osinkopolitiikan muuttaminen on sijoittajalle aina varoittava signaali. Pahimmillaan tiukentuva osinkopolitiikka kielii siitä, että yritysjohto tietää edessä olevista vaikeuksista jotain mitä markkinat eivät tiedä.

Mikäli Raision tapauksessa kyse on todellakin vain sotakassan kasvattamisessa, ei sijoittajan tarvitse olla huolissaan – ehkä.

Tosin osakekurssi laski tulosjulkistuksen jälkeen 2,8 prosenttia. Se voi johtua odotettua heikommasta neljännen kvartaalin tuloksesta, eikä osinkopettymyksestä. Vertailukelpoinen liiketulos heikkeni 9,2 miljoonaan euroa loka-joulukuussa, kun vuotta aiemmin liiketulosta kertyi 12 miljoonaa euroa. Factsetin kolmelta analyytikolta kerätty konsensusennuste odotti 9,9 miljoonan euron tulosta.

Kommentoi
Ylös
>