
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolaisen mukaan Yhdysvaltain päätös rajoittaa teräs- ja alumiinituontia on erittäin valitettava.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti torstai-iltana Suomen aikaa, että Yhdysvallat ottaa käyttöön terästä ja alumiinia koskevat tuontitullit. Teräksen osalta tulli on odotetusti 25 prosenttia ja alumiinin osalta 10 prosenttia.
Tullit tulevat voimaan aikaisintaan kahden viikon kuluttua. Ne eivät koske toistaiseksi Kanadaa ja Meksikoa, ja myös muut maat voivat neuvotella poikkeuksia tulleihin. Samalla USA:n presidentti sanoi, että jotkin Yhdysvaltojen kumppanit voisivat saada tulleista vapautuksen tietyillä ehdoilla.
Trumpin mukaan tullit tulevat voimaan aikaisintaan 15 päivän kuluessa. Hän antoi ymmärtää, että noiden päivien aikana Yhdysvallat vielä harkitsee, voisivatko jotkin muutkin kumppanimaat saada tulleista vapautuksen.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen pitää presidentti Donald Trumpin ilmoitusta tuontitulleista erittäin valitettavana ja korostaa poikkeusmahdollisuuden osalta jatkuvaa neuvotteluyhteyttä Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välillä.
”EU:ssa arvioidaan nyt huolellisesti tilannetta presidentti Trumpin päätöksen sisällön suhteen ja tulen pitämään tiivistä yhteyttä komissaari Malmströmiin. EU:n yhtenäisyys asiassa on tärkeää”, toteaa Virolainen.
Euroopan unioni on Yhdysvaltojen suurin kauppa- ja investointikumppani ja läheinen liittolainen turvallisuuskysymyksissä.
”Katsomme, että EU-maista tuotava teräs ja alumiini ei uhkaa Yhdysvaltain kansallista turvallisuutta. Toimilla ei myöskään ratkaista ylikapasiteettiongelmaa, jota koskevaa työtä tulee Yhdysvaltain toimista huolimatta jatkaa kansainvälisillä foorumeilla”, painottaa ministeri Virolainen.
Tullien asettaminen vähentäisi EU:n teräs- ja alumiinivientiä Yhdysvaltoihin merkittävästi. Yhdysvallat on EU-maiden jälkeen Suomen tärkeimpiä kauppa- ja investointikumppaneita. Suomalaiset tytäryhtiöt työllistävät lukuisilla toimialoilla Yhdysvalloissa noin 34 000 henkilöä ja epäsuorat vaikutukset yhteenlaskettuna 70 000 henkilöä.
”Suomi on huolissaan mahdollisista vaikutuksista yritysten työpaikkoihin ja kilpailukykyyn niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa”, toteaa ministeri Virolainen.
Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa oli arvoltaan 11,6 miljardia dollaria vuonna 2016. Päävientituotteita Suomesta Yhdysvaltoihin ovat metsäteollisuuden tuotteet, mittarit, sähkökoneet ja -laitteet sekä kivennäisöljytuotteet. Vuonna 2017 Yhdysvaltojen osuus Suomen kokonaisviennistä oli teräksen osalta 2,4 prosenttia ja alumiinitavaroiden osalta 0,5 prosenttia.