Jenkkimarkkinoilla yli kahdeksan vuotta jatkunut nousumarkkina johtuu alhaisten korkojen lisäksi myös yritysten jatkuvasti parantuneesta tuloskunnosta.
Eikä tuloskasvun hyytymisestä näytä vieläkään olevan merkkejä. Factsetin keräämien tietojen mukaan S&P 500 -indeksin keräämien tietojen mukaan ensimmäisen vuosineljänneksen raportoiden yritysten tuloskasvu oli keskimäärin 18,3 prosenttia. Se on kovinta kasvua sitten vuoden 2011 ensimmäisen kvartaalin, jolloin kasvu oli 19,5 prosenttia.
Tosin vasta 17 prosenttia S&P 500-yhtiöistä on tähän mennessä raportoinut ensimmäisen kvartaalin tuloksensa.
Tulokset antavat kuitenkin jo suuntaa yleisestä kehityksestä. Tulokset ovat myös laajalla rintamalla ylittäneet analyytikoiden konsensusennusteet, sillä peräti 80 prosenttia tuloksensa raportoineista yrityksistä on ylittänyt ennusteet. Keskimäärin odotukset on ylitetty 5,9 prosentilla.
Myös liikevaihdon odotukset on ylittänyt 72 prosenttia yrityksistä.
Tuloskasvun odotetaan jatkuvan myös toisella vuosineljänneksellä, sillä analyytikoiden tuloskasvun odotus on kaksinumeroinen ajanjaksolle huhti-kesäkuu.
S&P 500 -indeksin keskimääräinen P/E-kerroin seuraavan 12 kuukauden tulosennusteilla laskettuna on tällä hetkellä Factsetin mukaan 16,6x, mikä on jonkin verran 10 vuoden keskimääräisen arvostustason yläpuolella.
$SPX is reporting a net profit margin of 11.1% for Q1, the highest net profit margin for the index since we began tracking this data in 2008. https://t.co/oHMkuH7WOh pic.twitter.com/0vrRauSqty
— FactSet (@FactSet) 20. huhtikuuta 2018
$SPX is reporting earnings growth of 18.3% for Q1, the highest earnings growth since Q1 2011 (19.5%). https://t.co/oHMkuH7WOh pic.twitter.com/KIk9E2ADUz
— FactSet (@FactSet) 20. huhtikuuta 2018
80% of $SPX companies have beaten EPS estimates to date for Q1, above the 5-year average (70%). https://t.co/oHMkuH7WOh pic.twitter.com/tsHMA6wXVQ
— FactSet (@FactSet) 20. huhtikuuta 2018