Markkinakommentit

Sijoitusstrategi: Maailmantalous on jäätymässä ja riskejä riittää

Varainhoitoyhtiö Pictet suosii nyt defensiivisiä toimialoja.

Huolet Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasodan kärjistymisestä ovat näkyneet yritysten luottamuksen ja taloudellisen aktiivisuuden vähenemisenä erityisesti kehittyneillä markkinoilla, varoittaa varainhoitoyhtiön päästrategi.

Pictet Asset Managementin päästrategi Luca Paolini ei silti näe tilannetta täysin negatiivisessa valossa.

“Tilanne ei kuitenkaan ole silkkaa synkkyyttä. Keskuspankit ovat jälleen kerran ryhtymässä toimenpiteisiin kasvun tukemiseksi, mutta ne eivät voi poistaa kaikkia riskejä: kaupan jännitteet kytevät vielä hyvän tovin. Tämän vuoksi pidämme neutraalin näkemyksen osakkeissa ja joukkolainoissa”, Paolini toteaa Pictetin tuoreessa Barometer-katsauksessa.

Yritysten tulosodotukset laskussa

Päästrategin mukaan maailman osakemarkkinoiden tilanne ei kuitenkaan näytä erityisen innostavalta – tarkastellaanpa sitä arvostusten tai markkinatunnelman kannalta.

“Riskejä riittää: kasvanut hermostuneisuus kehittyneiden markkinoiden talouskasvun suhteen, epävarmuus Yhdysvaltain keskuspankin Fedin politiikan suhteen ja kauppariitojen jatkuminen. Tämän seurauksena yritysten tulosodotukset laskevat. Maailmanlaajuisesti jokaista analyytikoiden tekemää tulosennusteen korotusta kohti on noin viisi tulosennusteiden alennusta.”

Pictet arvioi, että maailmanlaajuisesti yritysten tulokset kasvavat tänä vuonna viisi prosenttia, mikä on alle konsensuksen ja jyrkkä pudotus vuoden 2018 viidentoista prosentin kasvuun. Varainhoitoyhtiö uskoo, että paras tapa suojautua mahdolliselta markkinoiden korjausliikkeeltä on hajauttaa siirtämällä sijoitusten painopistettä defensiivisten toimialojen suuntaan.

Mintos tarjoaa keskimäärin 12 prosentin tuoton - sijoita vertaislainoihin

Uusi sijoittaja saa 1 prosentin ylimääräisen koron sijoituksilleen 3 kuukauden ajaksi.

Avaa Mintos-tili

Paolini kertoo, että Pictet on alentanut energiaosakkeet neutraaliin painoon. Öljy on noussut noin 20 prosenttia viimeisen kuukauden aikana, eikä varainhoitoyhtiö näe syitä sen nousun jatkumiselle. Lisäksi Pictetillä on nyt alipaino kalliilla syklisillä kestokulutushyödyke- ja it-toimialoilla, ja se on nostanut kertakulutushyödykkeiden painon neutraalista ylipainoon.

“Tällaiset yritykset ovat defensiivisistä osakkeista halvimpien joukossa ja niiden liiketoiminnasta suhteellisen suuri osuus suuntautuu kehittyville markkinoille, mikä on selvä valopilkku muuten vaisussa maailmantaloudessa.”

Kehittyvät markkinat ja kulta ylipainossa

Paolini kertoo, että Pictetillä on yleisesti ylipaino kehittyviin markkinoihin liittyvissä osakkeissa, koska kasvu kehittyvillä markkinoilla on paljon parempaa kuin muualla maailmassa ja arvostukset näyttävät houkuttelevilta.

Myös Ison-Britannian osakkeissa on ylipaino. Vaikka brexit huolestuttaa, brittiläiset suurten vakavaraisten yhtiöiden hyvin tuottavat osakkeet (bluechip) ovat monella tavalla houkuttelevia, Paolini perustelee.

“Suurten brittiyhtiöiden osakkeiden avulla sijoituksia voidaan kohdentaa moniin vakiintuneisiin kansainvälisiin yhtiöihin mutta myös suhteellisen moniin defensiivisiin osakkeisiin, jotka pärjäävät tyypillisesti hyvin taloussuhdanteen loppuvaiheessa. Lisäksi brittiosakkeet tarjoavat houkuttelevaa viiden prosentin osinkotuottoa – viime vuonna niiden maksamat osingot olivat ennätyksellisellä tasolla. Brittiosakkeiden arvostukset ovat hyvin houkuttelevia, kun taas yhdysvaltalaiset osakkeet ovat edelleen kalliita.”

Lyhyen aikavälin näkymät Yhdysvaltojen valtionlainoille ja paikallisen valuutan kehittyvien markkinoiden lainoille ovat parantuneet, kun Fedin koronnostointo on lieventynyt. Pictet pitää ylipainon molemmissa omaisuusluokissa.

Kullan Pictet pitää edelleen ylipainossa.

”Kun Fed pitää taukoa rahapolitiikan kiristämisessä ja Kiinan keskuspankki jälleen kerran elvyttää maan taloutta poikkeuskeinoin, on hyvä aika suojautua markkinavolatiliteettia, geopoliittisia riskejä ja dollarin jyrkkää heikkenemistä vastaan.”

Pictet on yhä hyvin pessimistinen yrityslainojen taktisten ja strategisten näkymien suhteen. Niiden korkoerojen kapeneminen viimeisen kuukauden aikana ei todennäköisesti ole kestävää yritysten tuloskasvun, hyvin korkean luototusasteen ja heikkenevien luottoluokitusten takia, Paolini toteaa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös