Oma talous

Lomalentäjä, älä usko näitä lentoyhtiöiden yleisimpiä tekosyitä välttää korvauksia

Lentoyhtiöt yrittävät usein vedota porsaanreikiin välttyäkseen korvausten maksamiselta.

Valtava määrä suomalaisia jää heinäkuussa kesälomille, ja iso osa heistä suuntaa muille maille lentäen. Todellisuus saattaa heittää kapuloita rattaisiin: esimerkiksi Lufthansan matkustamohenkilökunta aikoo pian äänestää lakoista. Toteutuessaan lakot saattavat ajoittua juuri heinäkuuhun.

Lentokorvausyhtiö AirHelp on koostanut tosielämän tapauksista muistilistan, johon on koottu yleisimmät lentoyhtiöiden keinot, joilla ne yrittävät evätä korvauksen kuluttajilta – sekä tavat, joilla matkustaja onnistuu pitämään kiinni oikeuksistaan.

AirHelp muistuttaa, ettei henkilökunnan lakko tai tekniset ongelmat ole päteviä syitä, joiden nojalla lentoyhtiö voi jättää lainmukaisen lentokorvauksen maksamatta. Myös huonoon säähän varautumatta jättäminen voidaan lukea lentoyhtiön syyksi.

Mitkä ovat lentomatkan pelisäännöt?

Lentoyhtiöt hylkäävät keskimäärin puolet (47%) sellaisista AirHelpin välittämistä korvaushakemuksista, jotka ne ovat lainmukaisesti velvoitettuja maksamaan. Siksi matkustajan on tärkeää tietää jo ennen matkalle lähtemistä, mitkä pelisäännöt todellisuudessa ovat. Maailman johtava lentokorvausyhtiö AirHelp paljastaa lentoyhtiöiden useimmin käyttämät tekosyyt, joilla ne pyrkivät välttämään korvausvastuunsa lentojen peruuntuessa tai myöhästyessä.

Yleisin lentoyhtiöiden käyttämä tekosyy on poikkeusolosuhteisiin vetoaminen. EU:n lentomatkustajien oikeuksia koskevan EC 261 -asetuksen mukaan lentoyhtiö on vapautettu korvausvastuusta, jos lennon peruuntuminen tai merkittävä myöhästyminen johtuu poikkeusolosuhteista, joihin lentoyhtiön on mahdotonta vaikuttaa.

Poikkeusolosuhteiksi luetaan muun muassa lentokenttälakot ja turvallisuusuhat. Kuitenkaan lentoyhtiön sisäiset lakot, henkilökunnan myöhästyminen aikataulusta tai sellaiset tekniset ongelmat, joiden olisi pitänyt selvitä lentokonetta huollettaessa, eivät vapauta lentoyhtiötä korvausvastuusta.

Jo viime vuonna Euroopan unionin tuomioistuin linjasi, että lentoyhtiöt ovat velvoitettuja maksamaan korvauksia kuluttajille tapauksissa, joissa lentojen myöhästymisen tai peruutusten syynä on yhtiön sisäinen lakko.

AirHelpin asiantuntijat ovat koostaneet kesän lentomatkustajille muistilistan tosielämän tapauksista, joissa lentoyhtiöt ovat yrittäneet irtisanoutua korvausvelvoitteistaan. Kaikissa alla olevissa tapauksissa matkustajat olivat oikeutettuja lainmukaisiin lentokorvauksiin, mutta lentoyhtiö jätti kertomatta heille oikeuksistaan – ja joissain tapauksissa heille kerrottiin siloteltu versio viivästyksen syystä.

  1. Lentoyhtiön henkilökunnan lakko: Ryanairin henkilökunnan lakko jätti matkustajia Espanjaan viideksi päiväksi. Heidän piti itse maksaa majoituksensa ja muut viivästyksen aiheuttamat kulut. HUOM. Henkilökunnan lakot lukeutuvat korvausvelvoitteen piiriin. Viivästyksen aikana lentoyhtiön täytyy huolehtia matkustajan hyvinvoinnista tarjoamalla tälle ruokaa, juotavaa, mahdollisuuksia yhteydenpitoon ja tarvittaessa majoituksen.
  2. Vajaus lentäjien tai henkilökunnan määrässä: Kohti Brysseliä lähdössä ollut lento peruttiin kahden tunnin viivästyksen päätteeksi. Syyksi ilmoitettiin henkilökunnan liian vähäinen lepoaika. AirHelp tukee täysin henkilökunnan oikeuksia, mutta peruutuksen takia osa matkustajista pääsi kotiinsa kokonaisen vuorokauden suunniteltua myöhemmin. HUOM. Lentoyhtiön henkilökunnan hyvinvointi, mukaan lukien tarvittavan levon varmistaminen työvuorojen välissä, on lentoyhtiön vastuulla. Tämän takia tapaus lukeutuu korvausvelvoitteen piiriin.
  3. Tekniset ongelmat: Puolalaisen LOT-lentoyhtiön Tokio–Varsova-lennolla olleille matkustajille kerrottiin, että lähdön viivästymisen syynä on tekninen ongelma, joka vaatisi lentokoneen järjestelmien uudelleen käynnistämisen. Viivästyksen takia osa matkustajista ei päässyt jatkolennolleen ja joutui odottelemaan Varsovassa 8 tuntia lisää, ennen kuin he pääsivät korvaavalle lennolle. HUOM. Lentoyhtiöiden täytyy noudattaa tiukkaa turvallisuusprotokollaa. Vaikka lentoyhtiöt saattavat usein väittää, että lentokoneiden tekniset ongelmat ovat heidän vaikutuspiirinsä ulkopuolella, niiden tulisi käydä ilmi ennen lentoa suoritettavissa huolto- ja tarkastustoimenpiteissä.
  4. Alkoholi: New Yorkista Amsterdamin Schipholille suunniteltu lento peruttiin, kun perämies puhalsi sallitun rajan ylittävän promillelukeman satunnaistestissä. Lentäjän juopuneisuudesta kerrottiin matkustajille, mutta matkustajien oikeus korvauksiin jätettiin mainitsematta. HUOM. Vaikka perämies oli aiheuttanut vaaratilanteen itse, hän on EU-asetus EC 261:n mukaan lentoyhtiön vastuulla.

 “On toki olemassa poikkeusolosuhteita, joiden nojalla lentoyhtiöt vapautuvat korvausvelvoitteesta, mutta liian usein lentoyhtiöt yrittävät luistaa vastuistaan joko jättämällä asioita kertomatta tai esittämällä tekosyitä, jotka on puettu poikkeusolosuhteiden vaatteisiin”, toteaa AirHelpin Suomen maajohtaja Aleksi Seppo.

Sepon mukaan tällöin matkustajat, jotka joutuvat kärsimään peruutuksista tai viivästyksistä, saattavat jäädä käsitykseen, ettei perusteita korvauksen hakemiselle ja saamiselle ole olemassa.

”On selvää, että lentoyhtiöt pyrkivät hyötymään asiakkaidensa tietämättömyydestä sekä sekavuudesta, jonka ne itse aiheuttavat puolitotuuksillaan. AirHelp on perustamisestaan saakka taistellut sen puolesta, että oikeus toteutuu ja kuluttajat säästyvät turhalta päänsäryltä”, sanoo AirHelpin Suomen-maajohtaja Aleksi Seppo.

Miten huono sää vaikuttaa korvausvastuuseen?

Huono sää on poikkeusolosuhde, johon lentoyhtiö ei voi vaikuttaa, ja siksi huonon sään aiheuttamat lentoviivästykset tai -peruutukset eivät velvoita lentoyhtiötä korvauksiin. Kuitenkin jos lentoyhtiöllä on ennakkotieto tulevasta poikkeusolosuhteesta, sen täytyy tehdä tarvittavat valmistelut viivästysten välttämiseksi. Jos lentoyhtiö ei esimerkiksi ole varannut tarpeeksi jäätymisenestoainetta tietäessään lähestyvästä lumimyrskystä, sen voidaan katsoa olevan vastuussa lennon myöhästymisestä – etenkin, jos muiden lentoyhtiöiden lennot samalta lentokentältä pystyvät pysymään aikataulussa samoissa sääolosuhteissa.

Nämä ovat matkustajan oikeudet

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 261/2004 (engl. lyhenne EC 261) perusteella lentoyhtiö saattaa olla velvoitettu maksamaan matkustajalle enintään 600 euron vakiokorvauksen. Korvausvelvoite astuu voimaan, jos lento on lentoyhtiön toiminnan takia myöhässä yli kolme tuntia, jos sen peruuntuminen aiheuttaa yli kahden tunnin myöhästymisen kohteeseen tai jos matkustajaa ei ylibuukkauksen takia päästetä lennolle ja saapuminen lopulliseen kohteeseen myöhästyy yli kolme tuntia.

Jotta EC 261 on sovellettavissa, lähtölentokentän täytyy olla EU-alueella, tai kyseessä olevan lentoyhtiön täytyy olla perustettu EU-alueella. Korvausvelvoite on voimassa kolme vuotta lennon jälkeen.

Lentoyhtiön korvausvelvoitteen kuitenkin katsotaan raukeavan, jos häiriön syynä ovat poikkeusolosuhteet, jollaisiksi luetaan esimerkiksi huonot sääolosuhteet tai terveyteen liittyvät hätätilanteet. 

Muistilista: Mitä tehdä, kun lentosi viivästyy tai peruuntuu

  • Ota yhteyttä lentoyhtiöön, jotta he järjestävät korvaavan lennon määränpäähäsi (tai hyvittävät lentolippusi).
  • Säilytä boarding pass -lippusi ja muut matkadokumentit.
  • Kysy syytä sille, että lento on viivästynyt/peruttu.
  • Vaadi lentoyhtiötä maksamaan ruokailusi, juomasi ja tarvittaessa majoituksesi – lentoyhtiö on vastuussa hyvinvoinnistasi viivästyksen ajan.
  • Säilytä kaikki kuittisi.
  • Kirjaa ylös kellonaika, jolloin saavut määränpäähäsi.
  • Tarkista oikeutesi korvauksiin Airhelpin kotisivuilta, maksutta.

Lentoyhtiöiden maailmanlaajuiseen pisteytykseen pääsee tutustumaan äskettäin julkaistussa AirHelp Scoressa: https://www.airhelp.com/fi/airhelp-score/lentoyhtioden-vertailu/.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös