Sijoitusideat

7 toimialaa, joita koronakriisi ei kurita

Koronakriisin aiheuttama taloudellinen tuho tulee mahdollisesti olemaan suurempi kuin yhdessäkään edeltävässä kriisissä. Silti edelleen löytyy toimialoja, jotka pärjäävät kriisin keskellä.

Koronaviruspandemian keskellä Yhdysvalloista on kadonnut reilut 20 miljoonaa työpaikkaa, mikä on suurin kuukausittainen menetys vuoden 1948 jälkeen.

Suomessa Yrittäjäin Työttömyyskassa toteutti jäsenilleen koronapandemiaan liittyvän kyselyn huhtikuussa. Kyselyyn vastasi lähes 4000 jäsentä. Koronakyselyn mukaan lähes kolme neljästä jäsenestä on kohdannut merkittäviä ongelmia yritystoiminnassaan koronakriisin aikana. 

Ongelmat heijastuvat lähes kaikille toimialoille ja kaiken kokoisiin yrityksiin. Monen mielestä reaalitalouden kehitys ja pörssin kurssit ovatkin kulkeneet eri suuntiin.

Kansainvälisiltä osakemarkkinoilta löytyy kuitenkin useita toimialoja, joiden liiketoimintaan korokriisi iskee muita vähemmän. Osa toimialoista jopa hyötyy koronakriisin aiheuttamista tarpeesta tehdä asiat kotoa käsin. Tässä niistä seitsemän. 

1) Suoratoistopalvelut

Tutkimusyhtiö Nielsenin mukaan suoratoistopalvelujen äärellä käytetty aika kasvoi 34 prosenttia maaliskuun kahden ensimmäisen viikon aikana. Ei siis ole ihme, että Netflixin osakekurssi tavoittelee historiansa korkeimpia tasoja. 

2) Verkkokauppa

Sosiaalinen etäisyys saa ihmiset ostamaan entistä enemmän tavaraa, ja myös ruokaa, netin kautta. Amazonin kohdalla tilanne on synnyttänyt positiivisen ongelman. Ensi hätään Amazon palkkasi pikavauhtia 100 000 uutta työntekijäävastaamaan voimakkaasti kasvaneeseen kysyntään. 

Määrä ei kuitenkaan riittänyt, joten pian saatiin kuulla siitä miten Amazon palkkaa 75 000 työntekijää lisää. Vertailun vuoksi Nordealla on kaikkiaan reilut 31 000 työntekijää palkkalistoillaan ja Nokiallakin “vain” reilut 100 000.  

3) Peliyhtiöt

Juuri tuloksensa julkaisseella Kiinalaisella Tencentillä menee hyvin.

Koronapandemia on kasvattanut internetissä pelattavien pelien liiketoimintaa 31 prosentilla edellisvuodesta. Tosin yhtiö myös varoitti, että se odottaa pelikulutuksen palaavan normaalille tasolleen pandemian ja pandemiaan liittyvien rajoitusten hellittäessä. 

4) Toimistotyön tehostamiseen tähtäävät digitaaliset ratkaisut

Service Nown osake lähti vajaan 8 prosentin nousuun yrityksen ensimmäisen vuosineljänneksen osavuotiskatsauksen yllätettyä analyytikot positiivisesti niin liikevaihdon kuin liikevoitonkin osalta.  

5) Mobiililimaksaminen

Maksuliikenteeseen erikoistuneet yritykset hyötyvät koronapandemiasta kahta kautta. Ensinnäkin käteisen käyttöä ei koronan keskellä suositella ja toisekseen hyvin toimivan verkkokaupan yhtenä elementtinä on kuluttajan kannalta helpoksi tehty maksuliikenne. 

Jack Dorseyn luotsaama maksuliikenteeseen erikoistunut Square sai sijoittajat innostumaan kerrottuaan tulosjulkistuksen yhteydessä mobiilimaksamisen liiketoiminnan liiketulokseen kasvaneen 112 prosentilla vuoden takaisesta. 

6) Sisältömarkkinointi

Liiketoiminnan siirtyessä verkkoon, ei avaimena ole pelkästään kuinka hyvin yrityksen verkkosivu ja verkkokauppa toimivat, vaan myös se että kuluttajat ylipäätään löytävät yrityksen silloin kun he yritystä tarvitsevat.

Sisältömarkkinointi tuo ratkaisun tähän ongelmaan ja yksi sisältömarkkinoinnin keskiössä toimiva yritys on HubSpot. 

HubSpot yllätti analyytikot positiivisesti ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksellaan niin liikevaihdon osakekohtaisen tuloksenkin osalta.

7) Verkkokaupan järjestelmät

Yhteiskunnan mennessä kiinni joutuivat monet ravintolat nopeasti pistämään pystyyn verkkokaupan resursseilla, jotka eivät lähtökohtaisesti sisällä digiosaamista. Ratkaisuna onkin ostaa koko paketti valmiina, esimerkiksi Shopifyn tarjoomasta. 

Vaikka tilanne olikin analyytikoiden tiedossa, onnistui Shopify silti yllättämään analyytikot positiivisesti ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksellaan. Kokonaisuutena kurssireaktio on ollut äärimmäisen kova.

Shopifyn osake on noussut vuoden alusta yli 90 prosenttia. 

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös