Yritysuutiset

Kesko jälleen ostoksilla Norjassa

Keskon tytäryhtiö Byggmakker Handel AS on sopinut ostavansa norjalaisen rautakauppayhtiön Carlsen Fritzøe Handel AS:n, jonka liikevaihto vuonna 2019 oli noin 201 miljoonaa euroa.

Kyseessä on neljäs yritysosto, jonka Kesko on tehnyt kasvustrategiansa mukaisesti Norjassa viimeisten kahden vuoden aikana kiihdyttääkseen kasvuaan ja vahvistaakseen asemaansa Norjan rautakaupassa.

Yritysostolla Kesko vahvistaa asemaansa Oslonvuonon alueella, jossa Carlsen Fritzøe Handelin 25 myymälän verkosto täydentää erinomaisesti Keskon nykyistä Byggmakker-verkostoa.

Keskon strateginen tavoite rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialalla on kannattavuuden parantaminen ja markkina-aseman vahvistaminen Pohjois-Euroopassa.

Norjassa toimialaan kuuluu maan johtaviin rautakauppaketjuihin lukeutuva Byggmakker sekä Onnisen tekninen tukkukauppa.

Carlsen Fritzøe Handel on merkittävä toimija Oslonvuonon alueella: sillä on 25 myymälää ja erillinen jakelukeskus Etelä- ja Kaakkois-Norjassa ja yhteensä noin 460 työntekijää. Yhtiön asiakaskunta koostuu pääasiassa pienistä ja keskisuurista rakennusyrityksistä, urakoitsijoista ja kuluttajista, ja sillä on vahva jalansija vakailla remontoimisen markkinoilla.

Ostettavien toimintojen käyttökate vuonna 2019 oli 13,3 miljoonaa euroa. Osakekauppana toteutettavan yritysoston velaton kauppahinta on noin 142 miljoonaa euroa.

”Yritysosto on johdonmukainen seuraava askel kasvustrategiamme toteuttamisessa ja strategian mukaisessa pyrkimyksessämme kasvattaa markkina-asemaamme ja kehittää kannattavuuttamme Pohjois-Euroopassa. Carlsen Fritzøe Handel täydentää erinomaisesti rautakauppaverkostoamme Norjassa vahvistamalla myymäläverkostoamme tiivisti asutetulla ja nopeasti kasvavalla Suur-Oslon alueella”, kertoo Keskon rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialajohtaja ja pääjohtajan sijainen Jorma Rauhala.

Lisäksi yrityskauppa tukee Keskon kasvustrategiaa Pohjois-Euroopassa tuomalla sekä mittakaavaetuja että synergiamahdollisuuksia.

K-ryhmä on Pohjois-Euroopan johtavia rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimijoita ja sillä on toimintoja kahdeksassa maassa. Vuonna 2019 K-ryhmän rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialan pro forma -vähittäismyynti Pohjois-Euroopassa oli yhteensä 5,1 miljardia euroa. Toimialalla on Norjassa 18 Onnisen myymälää ja 62 Byggmakker-myymälää. Keskon Norjan-toimintojen liikevaihto vuonna 2019 oli yhteensä 625 miljoonaa euroa.

Kaupan toteutuminen edellyttää Norjan kilpailuviranomaisten hyväksyntää sekä muiden kauppaan liittyvien ehtojen täyttymistä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös