Osakeanalyysit

Kesko nosti ohjeistustaan toistamiseen, tuloskasvu jatkossa haastavaa

Kaksi positiivista tulosvaroitusta ei vielä tee Keskosta tuottoisaa sijoituskohdetta.

Kesko nostaa vuoden 2020 tulosohjeistuksen jatkuvien toimintojen vertailukelpoisen liikevoiton osalta. Yhtiö arvioi nyt vuonna 2020 jatkuvien toimintojen vertailukelpoisen liikevoiton olevan haarukassa 510-570 miljoonaa euroa.

Keskon positiivinen tulosvaroitus [JE1] on jo toinen tänä vuonna.

Aiemmin heinäkuussa antamassaan arviossa Kesko oli odottanut vuonna 2020 jatkuvien toimintojen vertailukelpoisen liikevoiton olevan haarukassa 430-510 miljoonaa euroa. Sitä ennen yhtiö oli arvioinut jatkuvien toimintojen vertailukelpoisen liikevoiton olevan haarukassa 400-450 miljoonaa euroa.

Tulosohjeistusta nostaa kauppaketjun mukaan ennakoitua parempi myynnin kehitys kaikilla toimialoilla, parantunut kustannustehokkuus sekä aikaisempaa positiivisempi loppuvuoden näkymä.

Kesko julkaisi 17.9.2020 tiedotteen Kesko Senukain yhdistelykäytännön muutoksesta ja sen vaikutuksista. Nyt annetussa liikevoitto-ohjeistuksessa Kesko Senukai on huomioitu heinäkuusta 2020 alkaen yhteisyrityksenä. Tämän luokittelumuutoksen vaikutus liikevoitto-ohjeistukseen on noin -20 miljoonaa euroa. Luokittelumuutoksella ei ole vaikutusta Keskon vertailukelpoiseen osakekohtaiseen tulokseen eikä Keskon osingonjakoon.

Keskon mukaan päivittäistavarakaupassa vähittäismyynti on jatkunut vahvana ja samalla foodservice-liiketoiminta on toipunut hyvin kevään poikkeustilanteen jälkeen. Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa kasvu sekä yritysasiakaskaupassa että kuluttaja-asiakaskaupassa on jatkunut ennakoitua parempana. Samanaikaisesti Kesko on pystynyt parantamaan kustannustehokkuuttaan.

Odotukset loppuvuoden osalta ovat päivittäistavarakaupassa ja rakentamisen ja talotekniikan kaupassa aikaisempaa positiivisemmat muun muassa kotitalouksien kulutuksen suuntautuessa aikaisemmin arvioitua enemmän kotimaahan.

Koronatilanne on pysynyt toistaiseksi vakaana Keskon toimintamaissa. Huoli koronaepidemian laajentumisesta ja yleisen talouskehityksen heikentymisestä on kuitenkin edelleen suuri. Epidemian pahentuminen vaikuttaisi negatiivisesti Keskon liiketoimintoihin ja muuan muassa joulumyyntiin. Tästä johtuen vuoden 2020 tulosohjeistuksen vertailukelpoisen liikevoiton vaihteluväli on edelleen leveä.

Ohjeistuksen nosto ei tullut yllätyksenä analyysitalo Inderesille.

”Markkinoiden vahvan kehityksen taustalla on kotitalouksien kulutuksen ohjautuminen kotimaahan ja myös tavaran kulutus on kehittynyt palveluita paremmin. Myös aluksi koronan vaikutuksesta voimakkaasti laskeneiden Autokaupan sekä Kespron myynnit ovat toipuneet”, toteaa Inderesin analyytikko Olli Vilppo artikkelissaan.

Ohjeistuksen noston mittakaava yllätti kuitenkin selvästi positiivisesti, Vilppo toteaa.

”Olimme hiljattain nostaneet kuluvan vuoden tulosennusteemme vanhan ohjeistuksen ylälaitaan 507 MEUR:oon ja ennusteissamme on jälleen nostopainetta lähelle uuden ohjeistushaarukan keskikohtaa.”

Kaksi positiivista tulosvaroitusta ei silti tarkoita, että Kesko olisi tällä hetkellä hyvä sijoituskohde. Paljon positiivista on nimittäin jo leivottu osakkeen hintaan.

”Keskon osakkeen arvostus on noussut viime aikoina nopeasti ja mielestämme nykykurssi hinnoitteli jo tulosvaroituksen sisäänsä”, Vilppo arvioi.

Inderesin tämän vuoden tulosennusteella laskettu Keskon P/E-kerroin on nyt 26x, kun se vuosi sitten oli 21x.

Vilppo laskee, että uuden ohjeistuksen keskikohdassa Keskon oikaistu P/E-kerroin on noin 23x ja tämä taso on Keskolle lähellä neutraalia, jos yhtiö pystyisi jatkamaan tuloskasvuaan myös ensi vuonna.

Tuloskasvun jatko on epävarmaa.

”Korona on tänä vuonna antanut Päivittäistavarakaupalle ja R&T:lle kuitenkin voimakasta myötätuulta, mikä tekee segmenttien vastaluvuista ensi vuodelle erittäin kovat. Se tekee vahvassa tuloskasvussa jatkamisesta mielestämme haastavaa vuodelle 2021 huolimatta siitä, että Keskon näytöt tuloskasvun aikaansaamisesta ovat tähän mennessä erinomaiset nykyjohdon alaisuudessa. Päivitämme ennusteemme ja näkemyksemme maanantaiksi”, analyytikko arvioi.

Keskon osake on kivunnut positiivisten tulosnäkymien siivittämänä koronakriisin pohjilta maaliskuulta jo lähes 90 prosenttia. Kauppaketjun markkina-arvo on jo huomattavasti kriisiä edeltävääkin tasoa korkeammalla.

Inderesin suositus Keskon osakkeelle on vähennä ja osakkeen tavoitehinta on 17 euroa.

Epäileväisiä Keskon suhteen löytyy muistakin analyytikoista. Neljästä yhtiötä seuraavasta analyytikosta kahden suositus on pidä, Inderesin suositus on vähennä ja yhden suositus on myy.


 [JE1]

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös