Keskon osakekurssi pomppasi ennätystuloksen siivittämänä

Kesko julkaisi perjantaina huhti-kesäkuun tulosraporttinsa. Luvut olivat odotetusti kauttaaltaan vahvoja.
Kesko K-kauppa talous Kesko K-kauppa talous

Vahvaa tulosraporttia osattiin odottaa, koska kauppakonserni on jo usean kuukauden ajan raportoinut vahvoja myynnin kasvulukuja. Lisäksi yhtiö on antanut tänä vuonna jo kaksi positiivista tulosvaroitusta, viimeisimmän kesäkuussa.

Konsernin liikevaihto oli huhti-kesäkuussa lähes 3,0 miljardia euroa ja se kasvoi vertailukelpoisesti 12,0 prosenttia vertailukaudesta, raportoitu liikevaihto kasvoi 6,2 prosenttia.

Vertailukelpoinen liikevoitto ylsi 219 miljoonaan euroon vertailukauden 155 miljoonasta eurosta. Vertailukelpoinen osakekohtainen tulos nousi 0,40 euroon edellisvuoden 0,24 eurosta.

Vertailukelpoisen liikevoiton kasvu oli analyytikoiden odotuksia kovempaa, sillä konsensusodotus oli 202 miljoonan euron vertailukelpoinen liikevoitto.

Pääjohtaja Mikko Helanderin mukaan toisen vuosineljänneksen tulos oli kaikkien aikojen paras. Myynti kasvoi ja kannattavuus parani kaikilla toimialoilla.

”Päivittäistavarakaupassa kehitys jatkui toisella vuosineljänneksellä vahvana. Liikevaihto kasvoi 3,2 % ja vertailukelpoinen liikevoitto oli 108,6 milj. euroa. Päivittäistavarakaupan kannattavuus parani edelleen ja myynti kehittyi hyvin. Foodservice-liiketoiminnassa myynti kasvoi erittäin vahvasti, 38,4 %, jota osaltaan tuki markkinan elpyminen”, Relander toteaa.

Ruoan verkkokaupan myynti kuitenkin laski verrattuna viime vuoden poikkeusoloihin. Relanderin mukaan Kesko kuitenkin uskoo, että ruoan verkkokauppa kuitenkin kasvaa Suomessa tulevaisuudessa. Kauppakonserni on päättänyt investoida Suomen ensimmäiseen ruokakaupan yhteyteen tulevaan automaattiseen keräilyjärjestelmään.

Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa kasvu jatkui vahvana kaikissa toimintamaissa erityisesti yritysasiakaskaupassa, myös kuluttajakauppa oli vilkasta. Liikevaihto kasvoi 17,7 prosenttia vertailukelpoisesti ja vertailukelpoinen liikevoitto nousi 108 miljoonaan euroon.

”Myynti oli vahvaa Suomessa ja K-Raudan ja Onnisen hyvä kehitys jatkui. Norjassa myynti ja kannattavuus on pystytty nostamaan aivan uudelle tasolle. Ruotsissa on jatkettu myynnin kasvattamista ja kannattavuuden parantamista kaikissa liiketoiminnoissa. Olemme pystyneet varmistamaan tuotteiden hyvän saatavuuden, vaikka maailmanlaajuiset saatavuushaasteet näkyvät joissain tuoteryhmissä”, Relander toteaa.

Autokaupassa tapahtui selvä käänne sekä myynnin että kannattavuuden osalta, pääjohtaja kertoo.

”Uusien autojen kysyntä on palautumassa normaalille tasolle ja myös käytettyjen autojen kysyntä on kasvussa. Autokaupan liikevaihto kasvoi 50,3 %. Hyvään kehitykseen autokaupassa vaikutti kasvaneen asiakaskysynnän ohella kilpailukykyinen mallisto, vertailukaudesta parantunut autojen saatavuus sekä liiketoiminnan uudistamis- ja tehostamistoimenpiteet. Täyssähköautoissa markkinaosuutemme on noussut jo lähes 50 %:iin.”

Keskon hallitus vahvisti toukokuussa yhtiön päivitetyn strategian ja uudet keskipitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet.

”Keskon kasvustrategian ytimessä on kannattava kasvu kolmella valitulla toimialalla: päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Strategiassa korostuvat myös asiakaskokemuksen jatkuva parantaminen, digitaalisten palveluiden edelleen kehittäminen, vastuullisuus ja kestävä kehitys sekä toimiminen yhtenä yhtenäisenä K:na”, Relander kiteyttää.

Yhtiö arvioi vuonna 2021 vertailukelpoisen liikevoiton olevan haarukassa 650 – 750 miljoonaa euroa. Viime vuonna vertailukelpoinen liikevoitto oli 568 miljoonaa euroa.

Yhtiö nosti tulosohjeistustaan kesäkuun puolessa välissä. Aiemmin yhtiö arvioi vertailukelpoisen liikevoiton olevan haarukassa 570 – 670 miljoonaa euroa. Vuonna 2020 Keskon havainnollistava vertailukelpoinen liikevoitto oli 554 miljoonaa euroa.

Tulosohjeistusta nosti ennakoitua parempi myynnin kasvu ja tuloskehitys erityisesti rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä toimialan aikaisempaa positiivisemmat loppuvuoden näkymät.

Keskon B-osake kipusi perjantaina 4,7 prosenttia vahvan tulosraportin ansiosta.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
EKP Euroopan keskuspankki

EKP sitoutuu "jatkuvasti elvyttävään" rahapolitiikkaan, koska inflaatio yhä liian alhainen

Seuraava artikkeli
Huhtamäki pakkausvalmistaja sijoittaminen pörssi muki pakkaus

Vahvan tulosraportin takonut pakkausfirma Huhtamäki tarjoaa pitkäkestoista kasvua