Suomen Vuokranantajien vuoden 2021 kaupunkirankingin perusteella asuntosijoittajan näkökulmasta houkuttelevimmat kaupungit ovat Tampere, Turku ja Vantaa.
Aiempina vuosina rankingin kärkisijat ovat vieneet keskisuuret yliopistokaupungit, joissa ennustettu vuokratuotto on ollut suuria kasvukeskuksia parempi.
Suurten kaupunkien kipuamista tänä vuonna kärkisijoille selittää se, että uudistettuun rankingiin on saatu mukaan vuokra-asuntojen markkinointiaikojen tarkastelu. Näin kaupunkivertailussa on saatu paremmin huomioitua asuntosijoittamisen riskien vaihtelu kaupunkien välillä.
Suomen Vuokranantajien kaupunkiranking perustuu Pellervon taloustutkimuskeskuksen (PTT) laskemiin kaupunkikohtaisiin ennusteisiin asuntosijoittamisen tuottojen kehityksestä, asuntojen markkinointiaikoihin Vuokraovi.com-sivustolla sekä alueellisiin kehitystekijöihin, kuten esimerkiksi Tilastokeskuksen väestöennusteeseen ja Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometrin kaupunkikohtaisiin kehitysnäkymiin.
Kainuun maakuntakeskus, vajaan 37 000 asukkaan Kajaani, sjoittui 27 kaupungin vertailussa keskikastiin kolmanneksitoista.
”Kainuun yrityssektorin vahva vire eri toimialoilla on viime vuosina lisännyt Kajaanissa pienten vuokra-asuntojen kysyntää. Lisäksi kaikista maakunnista korona on vähiten nostanut työttömyyttä Kainuussa. Kajaanin ja Kainuun haasteena onkin ollut työvoiman rekrytointi aloille, jotka kärsivät työvoimapulasta. Pienet vuokranantajat ovat tärkeässä roolissa tarjoamassa koteja työn perässä muuttaville”, Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen toteaa.
Vapaarahoitteiset vuokrat nousivat Kajaanissa tammi-maaliskuussa 0,4 prosenttia vuodentakaisesta. Vuokrakehitys oli yksiöissä (0,7 %) ja kaksioissa (0,4%) positiivista ja kolmioissa sekä suuremmissa asunnoissa (-0,1 %) hieman negatiivista. Kajaanissa erityisesti suurempien vuokra-asuntojen vuokrakehitys on hidastunut viime vuosina.
Kajaanissa ennustetaan olevan lähivuosina maan korkein vuokratuotto. Kaupungin asuntosijoittamisen riskejä lisää kuitenkin kaupungin negatiivinen väestökehitys.
”Ennusteemme perusteella vuokranantaja voi saada Kajaanissa maan korkeinta vuokratuottoa. Kajaanissa asuntojen hinnat ovat edullisia suhteessa vuokratasoon. Toisaalta vaikka alueen elinkeinoelämä on hyvässä vedossa, vuokranantajan kannalta kaupungin väestön väheneminen lisää riskejä. Kuitenkin yksiöissä kysyntä vaikuttaa toistaiseksi olevan vahvaa markkinointiaikojen, vuokrien ja hintojen kehityksen perusteella”, Rokkanen kertoo.
Kokonaisuudessaan Suomen vuokramarkkinoilla odotetaan asuntojen kysynnän elpyvän koronan jäljiltä.
Korona ei Suomen Vuokranantajien kyselyiden perusteella ole lisännyt häiriöitä vuokranmaksussa, mutta vuokralaisen löytymisen on ilmoitettu vaikeutuneen alkuvuonna koko maassa.
”Vuokramarkkinoilla odotetaan asuntojen kysynnän elpyvän loppuvuoden aikana rokotusten edetessä ja kaupunkien avautuessa”, Rokkanen arvioi.
”Heinä-elokuu on vuokramarkkinoiden kuumin sesonki. Vaikka alkuvuosi on ollut vuokralaisen markkinat, loppukesästä varsinkin yksiöt liikkuvat todennäköisesti nopeasti. Siksi opiskelu- tai työpaikan varmistuttua kannattaa nopeasti käynnistää asunnon etsintä”, kertoo liiketoimintapäällikkö Henrik Laakkonen Vuokraovi.comilta.