Nvidia on noussut nopeasti teknojättien joukkoon. Siinä joukossa se tulee myös pysymään.

Amerikkainen teknojätti Nvidia jatkaa ällistyttävää kasvuaan. Yhtiö julkisti keskiviikkona toisen vuosineljänneksen tulosraporttinsa.
Yhtiön liikevaihto kasvoi peräti 101 prosenttia vertailukaudesta eli 13,5 miljardiin dollariin viime vuoden 6,7 miljardista dollarista. Analyytikoiden konsensusodotus oli 11 miljardin dollarin liikevaihto, joten yhtiön kasvu on ollut korkealle viritettyjä odotuksiakin selvästi väkevämpää.
Oikaistu osakekohtainen tulos oli 2,7 dollaria, mikä on peräti 429 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Tuloskasvu oli sekin analyytikoiden odotuksia vahvempaa, sillä analyytikoiden konsensusodotus oikaistulle osakekohtaiselle tulokselle oli 2,07 dollaria.
Grafiikkasirujen valmistajan osakkeet nousivat keskiviikkona yhdeksän prosenttia jälkikaupankäynnissä ennätyskorkeaan 515 dollarin hintalappuun.
”Uusi tietotekniikan aikakausi on alkanut. Yritykset kaikkialla maailmassa ovat siirtymässä yleiskäyttöisestä laskennasta kiihdytettyyn laskentaan ja generatiiviseen tekoälyyn”, toteaa NVIDIAn perustaja ja toimitusjohtaja Jensen Huang.
Huangin mukaan vuosineljänneksen aikana suuret pilvipalveluntarjoajat ilmoittivat massiivisista Nvidia H100 AI -infrastruktuureista. Johtavat yritysten IT-järjestelmien ja ohjelmistojen tarjoajat ilmoittivat kumppanuuksista, joiden avulla Nvidian tekoäly tuodaan jokaiselle toimialalle. Kilpailu generatiivisen tekoälyn käyttöönotosta on käynnissä”, hän toteaa.
Tilikauden toisella neljänneksellä yhtiö palautti osakkeenomistajille 3,38 miljardia dollaria omien osakkeiden ostoina ja käteisosinkoina. Toisen vuosineljänneksen lopussa yhtiön osakkeiden takaisinostolupaa oli jäljellä 3,95 miljardia dollaria.
Elokuun 21. päivänä yhtiön hallitus hyväksyi 25 miljardin dollarin lisäosakkeiden takaisinostot ilman voimassaolon päättymistä. Nvidia aikoo jatkaa osakkeiden takaisinostoja tänä tilikautena. Yhtiö maksaa seuraavan neljännesvuosittaisen käteisosinkonsa 0,04 dollaria osakkeelta 28. syyskuuta 2023 kaikille osakkeenomistajille, joilla on yhtiön omistusta 7. syyskuuta 2023.
Nvidia antoi ohjeistuksen kuluvan vuosineljänneksen liikevaihtoennusteeksi, joka on 16 miljardia dollaria plus tai miinus kaksi prosenttia, mikä ylittää reilusti Wall Streetin jo ennestään korkeat odotukset 12,5 miljardin dollarin liikevaihdosta.
Nvidia tunnetaan parhaiten näytönohjaimissa käytettävien grafiikkasuorittimien valmistajana. Yhtiö valmistaa myös mobiililaitteille tarkoitettuja järjestelmäpiirejä sekä ammattikäyttöön tarkoitettuja tuotteita. Nvidia on johtava toimija tekoälyyn soveltuvissa grafiikkaprosesseissa. Nvidian markkinaosuus GPU-pohjaisissa AI-siruissa on 88 prosenttia.
AI-siruallalla toimivia yhtiöitä on useita. Niitä ovat Nvidian lisäksi muun muassa Alphabet, Apple, Intel, Arm, Qualcomm, Xilinx, Huawei, IBM ja Amazon. Lähiaikoina sijoittajien keskustelu on liikkunut myös Advanced Micro Devicen ympärillä (AMD).
Nvidian tulosraporttia oli pidetty keskeisenä testinä meneillään olevalle tekoälyhype-syklille, joka on ajanut kaikenlaisia yrityksiä sukeltamaan teknologian pariin toivoen hyötyvänsä hypetyksestä. Yksikään niistä ei kuitenkaan ole saanut liiketoimintaansa samanlaiseen lentoon kuin mitä Nvidia on saanut.
Sijoittaja ja sijoituskommentaattori Jeroen Blokland kommentoi lyhyesti X:ssä Nvidian tulosraporttia.
”NVIDIA odottaa Q3-tulojen olevan 16 miljardia dollaria, kun arvio oli 12,5 miljardia dollaria! Hämmentävää!”, hän kirjoittaa.
