USA:n keskuspankin edessä oleva suunnanmuutos on mannaa kullan hinnalle.
Kullan hinta jatkaa nousutrendillä, kun näkymät Yhdysvaltain keskuspankin lainanottokustannusten alentamisesta ensi vuonna laskevat dollaria ja valtionlainojen tuottoja, mikä lisäsi turvasatamana toimivan omaisuuserän kysyntää.
Kullan spot-hinta nousi 0,1 prosenttia 2 049 dollariin unssilta. Jalometallin hinta on ollut nousussa loka-joulukuun aikana ja lokakuun alusta hinta on noussut yli 10 prosenttia.
Kullan hintaa tukee markkinoiden odotukset USA:n rahapolitiikan kevenemisestä.
Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve antoi keskiviikkona ensimmäisen viitteensä vuoden 2024 ohjauskoron leikkauksista. Fed julkaisi uudet kasvu- ja inflaatioennusteet, joiden mukaan talous heikkenee ja inflaatio hidastuu.
Keskuspankki viestitti ennakoivansa kolme koronlaskua ensi vuodelle. Keskuspankkiirien keskimääräinen korkoennuste laski 4,6 prosenttiin aiemmasta 5,1 prosentista vuodelle 2024.
”Näköpiirissä olevat (korkojen) leikkaukset ovat erittäin suotuisia kullan kannalta – alhaisemmat tuotot lisäävät kullan houkuttelevuutta, ja jos leikkaukset ovat tulossa uhkaavan taantuman vuoksi, se vain terästää asioita kullan kannalta”, kertoo Kyle Rodda, Capital.comin rahoitusmarkkina-analyytikko uutistoimisto Reutersille.
Edessä oleva rahapolitiikan suunnanmuutos on saanut USA:n valtiolainojen korot jyrkkään laskuun. 10-vuoden velkakirjan jälkimarkkinakorko on laskenut jo lähelle 3,9 prosenttia, kun se lokakuussa hätyytteli jo viittä prosenttia.
Roddan mukaan aivan lähitulevaisuudessa kultaa uhkaa tuottojen kääntyminen laskuun, koska joukkovelkakirjalainat ovat teknisesti hieman yliostettuja. Pitkällä aikavälillä koronlaskutarina lupaa kullan kannalta erittäin hyvää, hän ennustaa.
Yhdysvaltojen korkojen lasku painaa dollaria ja joukkovelkakirjojen tuottoja ja lisää tuottamattomien kultaharkkojen houkuttelevuutta.
Jättipankki Bank of America ennusti huhtikuussa, että kulta voisi saavuttaa 2 200 dollarin rajan neljänteen vuosineljännekseen mennessä, ja tämä ennuste saattaa olla linjassa meneillään olevan rallin kanssa.
Myös dollarin heikentyminen nostaa luonnollisesti kullan hintaa dollareissa.
”Sekä Yhdysvaltain dollarin että korkojen odotettu lasku vuonna 2024 ovat keskeisiä positiivisia tekijöitä kullalle”, UOB:n globaalin talouden ja markkinatutkimuksen markkinastrategiapäällikkö Heng Koon How kertoo uutistoimisto CNBC:lle sähköpostitse. Myös hän ennustaa kullan hinnan nousua 2 200 dollariin vuoden 2024 loppuun mennessä.