Kempower aikoo palata kasvu-uralle
Nordnetin palvelussa on tehty luvattomia transaktioita suomalaisasiakkaan tililtä
USA:n inflaatioluvut ovat kylmä suihku koronlaskun odotuksille

Nordnetin palvelussa on tehty luvattomia transaktioita suomalaisasiakkaan tililtä

Nordnet myöntää, että väärä henkilö teki siirtoja suomalaisasiakkaan tilillä sijoituspalvelun teknisen häiriön aikana.
Rahastoneuvoja Nordnet rahastot sijoittaminen Rahastoneuvoja Nordnet rahastot sijoittaminen

Verkkovälittäjä Nordnetin sijoituspalvelussa oli tiistaina tekninen ongelma, jonka seurauksena sen digitaaliset palvelut olivat poissa käytöstä kello 12.20–16.30 välisenä aikana.

Ensimmäiset asiakasraportit teknisistä ongelmista saapuivat pian klo 12.00 jälkeen. Häiriö johti siihen, että osa asiakkaista näki virheellisiä tilitietoja.

”Tällaista ei ole koskaan tapahtunut aikaisemmin. Tämä on hyvin vakava asia ja teemme kaikkemme, että samanlaista tilannetta ei tule uudestaan”, kertoo Nordnetin Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen Iltalehdelle.

Ongelman juurisyyksi Nordnet havaitsi kirjautumisprosessiin liittyvän ohjelmistokomponentin toimintahäiriön. Komponentti ei toiminut oikein, minkä vuoksi osalle kirjautuneista asiakkaista näkyi hetkellisesti virheellistä tietoa. Viallinen komponentti poistettiin käytöstä, ja klo 16.30 mennessä Nordnetin digitaaliset palvelut toimivat jälleen normaalisti.

Heti ongelman havaittuaan Nordnet poisti kirjautumismahdollisuuden verkkopalveluun ja sovellukseen. Tämä oli verkkopalvelun itse käynnistämä varotoimenpide. Sijoituspalvelu toteutti tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, ettei vastaavaa pääse tapahtumaan uudelleen.

Tapauksen aikana asiakkaat pystyivät kuitenkin tekemään toimeksiantoja ja hallinnoimaan tilejään puhelimitse ottamalla yhteyttä Nordnetin välitys- ja asiakaspalvelutiimeihin.

Häiriö ei johtunut ulkopuolisesta häirinnästä, eli kyseessä ei ollut hakkerihyökkäys tai muu ulkoinen vaikutus.

”Asiakkaidemme turvallisuus ja alustamme käytettävyys ovat meille ensisijaisen tärkeitä. Otamme tämänpäiväisen häiriön erittäin vakavasti ja ymmärrämme täysin sen aiheuttaman turhautumisen. Keskityimme tänään ongelman tunnistamiseen ja ratkaisemiseen sekä asiakkaidemme informoimiseen. Haluan vilpittömästi pyytää anteeksi asiakkailtamme ja vakuuttaa heille, että olemme ryhtyneet toimenpiteisiin varmistaaksemme, ettei vastaavaa ongelmaa tapahdu uudelleen”, sanoo Nordnetin toimitusjohtaja Lars-Åke Norling.

Nordnetin viestintäjohtaja Johan Tidestad myöntää Kauppalehdelle, että yhtiöllä on tiedossa yksi varmistettu tapaus, jossa tilillä oli tehty transaktioita väärän asiakkaan toimesta.

Tidestadin mukaan kyseessä oli suomalainen asiakas. Transaktiot on peruttu, eikä asiakkaalle koitunut taloudellista vahinkoa..

Nordnet selvittää nyt, keitä asiakkaita ongelmatilanne koski ja on sen jälkeen yhteydessä henkilökohtaisesti näihin asiakkaisiin.

Sijoituspalvelun eilistä it-ongelmaa selvitetään myös tietosuojaviranomaisten ja finanssivalvonnan kanssa.

Finanssivalvonta kertoo, että finanssialan toimijoilla on velvollisuus varautua it- ja kyberhäiriötilanteisiin ja turvata toimintansa jatkuvuus myös vakavissa häiriötilanteissa.

Viime vuosina kansainvälisen turvallisuustilanteen kiristyminen on lisännyt kyberhyökkäysten mahdollisuutta myös finanssialan toimijoita ja palveluntuottajia vastaan. Finanssivalvonta on kehottanut valvottaviaan tehostettuun kyberturvallisuuden seurantaan ja edellyttänyt sen varmistamista, että valvottavien suojaukset erilaisia kyberuhkia vastaan ovat ajan tasalla.

Finanssialalla on varauduttu hyvin erityisesti lyhyisiin häiriöihin ja varautuminen kyberuhkiin ja hyökkäyksiin on kohtuullisen hyvällä tasolla. Silti häiriöitä ajoittain on ja myös kansalaisten on hyvä varautua niihin.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Kempower Durham

Kempower aikoo palata kasvu-uralle

Seuraava artikkeli
Jerome Powell Fed keskuspankki

USA:n inflaatioluvut ovat kylmä suihku koronlaskun odotuksille