David Swensen (1954–2021) oli yhdysvaltalainen sijoittaja ja rahastonhoitaja, joka tunnetaan erityisesti niin sanotusta Yale-mallista, joka mullisti instituutiosijoittamisen.
David Swensenin perintö yhtenä modernin ajan vaikutusvaltaisimmista sijoittajista perustuu paitsi hänen Yale-yliopiston rahastolle tuottamiinsa poikkeuksellisiin tuloksiin, myös siihen älylliseen vallankumoukseen, jonka hän sai aikaan institutionaalisen sijoittamisen maailmassa.
Swensen syntyi vuonna 1954 Iowan Amesissa kemian professorin ja sairaanhoitajan perheeseen. Hänen varhaista elämäänsä leimasivat akateemiset saavutukset ja uteliaisuus, jotka palvelivat häntä koko uransa ajan.
Suoritettuaan perustutkintonsa Wisconsin–River Fallsin yliopistossa hän jatkoi taloustieteen tohtoriksi Yalessa. Väitöskirjansa hän kirjoitti yrityslainojen arvostuksesta – aiheesta, joka enteili hänen myöhempää kiinnostustaan monimutkaisiin rahoitusinstrumentteihin ja riskienhallintaan.
Tohtoriksi valmistuttuaan Swensen aloitti uransa Wall Streetillä Salomon Brothersilla ja myöhemmin finanssikriisissä ryvettyneellä Lehman Brothersilla. Siellä hän oli mukana kehittämässä korkojohdannaisia, jotka olivat tuolloin uusi ja innovatiivinen rahoitustuote.
Yale-malli näytti kyntensä
Kokemus rahoitusalan eturintamassa antoi Swensenille ainutlaatuisen näkemyksen markkinoista ja riskeistä sekä rohkeuden tarttua uusiin ideoihin.
Vuonna 1985, vain 31-vuotiaana, Swensen kutsuttiin takaisin Yaleen yliopiston sijoitusjohtajaksi. Hänen vastuulleen tullutta rahastoa oli hoidettu varsin perinteisesti: suurin osa varoista oli sijoitettu yhdysvaltalaisiin osakkeisiin ja joukkovelkakirjoihin. Tuolloin vallitsi laaja yksimielisyys siitä, että nämä omaisuusluokat tarjosivat parhaan riskin ja tuoton suhteen, ja vaihtoehtoisia sijoituksia pidettiin liian riskialttiina tai epälikvideinä.
Swensen kuitenkin näki asiat toisin.
Hän ymmärsi, että Yalen rahastolla oli ainutlaatuisia etuja: ikuinen sijoitushorisontti, vakaa pääomapohja ja kyky sietää lyhyen aikavälin heilahteluja pitkän aikavälin tuottojen saavuttamiseksi. Swensen uskoi, että hyödyntämällä näitä vahvuuksia yliopisto voisi saavuttaa poikkeuksellisia sijoitustuloksia ja tukea sen tehtävää sukupolvesta toiseen.
Seuraavien kolmen ja puolen vuosikymmenen aikana Swensenin toiminta tuotti huikeita tuloksia. Rahaston arvo nousi 1,3 miljardista dollarista vuonna 1985 yli 42 miljardiin dollariin hänen kuolemaansa mennessä vuonna 2021.
Tuona aikana Swensen tuotti vuosittain keskimäärin 13,7 prosentin tuoton, mikä ylitti selvästi useimpien muiden yliopistorahastojen ja perinteisten 60/40-osake/joukkolainasalkkujen tuotot.
Tuotot eivät olleet vain numeroita paperilla: ne mahdollistivat Yalelle laajentaa apurahaohjelmia, houkutella huippututkijoita, rahoittaa uraauurtavaa tutkimusta ja toteuttaa kunnianhimoisia rakennushankkeita.
Swensenin menestyksen moottorina toimi niin sanottu Yale-malli. Se on sijoitusfilosofia, joka korostaa hajautusta, vaihtoehtoisia sijoituksia ja pitkän aikavälin näkökulmaa.
Vaihtoehtoisten omaisuuslajien mahdollisuudet
Swensenin lähestymistapa perustui useisiin keskeisiin oivalluksiin.
Ensinnäkin hän ymmärsi, että perinteiset omaisuusluokat, kuten yhdysvaltalaiset osakkeet ja joukkovelkakirjat, olivat tärkeitä, mutta eivät todennäköisesti tuottaisi parhaita mahdollisia tuottoja pitkällä aikavälillä. Sen sijaan hän kannatti laajaa hajautusta useisiin omaisuusluokkiin, kuten esimerkiksi pääomasijoituksiin, hedgerahastoihin, kiinteistöihin, raaka-aineisiin ja ulkomaisiin osakkeisiin.
Sijoittamalla merkittäviä osuuksia vaihtoehtoisiin kohteisiin Swensen pystyi hyödyntämään tuoton lähteitä, jotka korreloivat vain vähän julkisten markkinoiden kanssa.
Valmius hyväksyä epälikviditeetti oli Swensenin strategian tunnusmerkki.
David Swensen ymmärsi, että Yalen ikuinen sijoitushorisontti mahdollisti sijoitukset kohteisiin, joita ei ehkä voinut myydä nopeasti, mutta jotka tarjosivat mahdollisuuden korkeampiin pitkän aikavälin tuottoihin.
Swensen oli ensimmäisiä institutionaalisia sijoittajia, jotka sitoutuivat merkittävästi näihin kohteisiin, ja hän loi läheiset suhteet maailman johtaviin pääomasijoitus- ja venture capital -yhtiöihin. Nämä kumppanuudet antoivat Yalelle pääsyn huippuluokan sijoitusmahdollisuuksiin, jotka eivät olleet useimpien muiden sijoittajien ulottuvilla.
Pääomasijoituksista ja venture capital -sijoituksista tuli erityisen tärkeitä rahaston salkussa. Venture capital tarkoittaa sijoitusmuotoa, jossa sijoittajat sijoittavat varojaan alkuvaiheen, nopeasti kasvaviin ja innovatiivisiin yrityksiin eli startupeihin, joilla on suuri kasvupotentiaali mutta usein myös korkea riski.
Osaavilla salkunhoitajilla on väliä
Salkunhoitajien valinta oli toinen Swensenin lähestymistavan kulmakivi. Hän uskoi, että tehottomammilla markkinoilla, kuten pääomasijoituksissa, hedgerahastoissa ja reaaliomaisuussijoituksissa, osaavat salkunhoitajat pystyivät tuottamaan merkittävää ylituottoa.
Swensen ja hänen tiiminsä käyttivät valtavasti resursseja parhaiden salkunhoitajien tunnistamiseen, arviointiin ja suhteiden rakentamiseen. Prosessi oli erittäin valikoiva: vain pieni osa salkunhoitajista hyväksyttiin, ja heiltä odotettiin poikkeuksellista suorituskykyä ja läpinäkyvyyttä.
Swensenin maine rehellisenä ja pitkäjänteisenä kumppanina teki hänestä halutun asiakkaan, ja monet salkunhoitajat kiittivät häntä uransa rakentamisesta.
Riskienhallinta oli aina Swensenin ajattelun ytimessä. Vaikka hän oli valmis ottamaan harkittuja riskejä korkeampien tuottojen toivossa, hän vaati perusteellista due diligencea, stressitestausta ja skenaarioanalyysiä.
Rahaston salkku rakennettiin huolellisesti siten, ettei yksittäiseen omaisuusluokkaan tai strategiaan muodostunut liiallista painoa, ja Swensen oli nopea tasapainottamaan salkkua tarpeen mukaan.
Markkinamyllerrysten aikana, kuten IT-kuplan puhjetessa 2000-luvun alussa ja finanssikriisissä 2008, Yalen rahasto selvisi paremmin kuin useimmat muut, kiitos hajautetun rakenteen ja kurinalaisen riskienhallinnan.
David Swensenin perintö sijoitusmaailmalle on yhä ajankohtainen
Swensenin vaikutus ulottui kauas Yalen kampuksen ulkopuolelle.
Yale-mallista tuli esikuva muiden huippuyliopistojen rahastojen sijoitustoiminnalle. Myös säätiöt, eläkerahastot ja jopa valtion sijoitusrahastot omaksuivat hänen mallinsa piirteitä pyrkien jäljittelemään hänen menestystään. Swensen myös mentoroi kokonaisen sukupolven sijoitusammattilaisia, joista monet siirtyivät johtamaan muiden suurten instituutioiden sijoitustoimintaa.
Hänen vuosittaiset kirjeensä Yalen alumnille olivat laajasti luettuja ja arvostettuja niiden selkeyden, rehellisyyden ja näkemyksellisyyden vuoksi.
Swensen oli myös tuottelias kirjoittaja ja opettaja. Hänen kirjansa Pioneering Portfolio Management, julkaistu vuonna 2000, nousi institutionaalisen sijoittamisen klassikoksi. Siinä hän esitteli Yale-mallin periaatteet yksityiskohtaisesti ja antoi käytännön ohjeita allokaatiosta, salkunhoitajien valinnasta ja riskienhallinnasta.
Myöhemmin teoksessaan Unconventional Success Swensen käänsi katseensa yksityissijoittajiin ja kannatti yksinkertaisia, matalien kustannusten hajautettuja salkkuja, jotka rakentuvat indeksirahastojen ja reaalivarallisuuden ympärille. Hän katsoi, että useimmat yksityishenkilöt hyötyisivät enemmän välttämällä kalliita aktiivisia rahastoja ja keskittymällä allokaatioon, kurinalaisuuteen ja kulujen minimointiin.
David Swensen jätti sijoittamiseen tärkeän perinnön. Hajautus, pitkäjänteisyys, tarkka salkunhoitajien valinta ja riskienhallinta ovat ajankohtaisia edelleen.
