Tesla petti toimitusodotukset – omistajalta kritiikkiä Elon Muskia kohtaan

Teslan myynti takkuaa useista syistä. Toimitusjohtaja Elon Musk kohtaa kasvavaa kritiikkiä usealta suunnalta.
Tesla model 2 sähköauto Tesla model 2 sähköauto

Markkinoiden odotukset Teslan alkuvuoden sähköautotoimituksista eivät olleet korkealla, kun yhtiö keskiviikkona julkisti tuoreimmat toimitustiedot. Silti luvut olivat pettymys. Yhtiö toimitti tammi-maaliskuussa hieman alle 337 000 sähköautoa, kun analyytikoiden konsensusodotus oli noin 390 000 ajoneuvoa.

Ensimmäisen vuosineljänneksen toimitusluvut ovat alhaisimmat sitten vuoden 2022 toisen neljänneksen. Verrattuna edelliseen vuosineljännekseen eli vuoden 2024 loka-joulukuuhun, toimitusmäärät laskivat 13 prosenttia.

Kiinassa uusien Teslojen rekisteröinnit nousivat viime viikolla lähes 21 000:een, mikä oli Teslan korkein viikoittainen lukema koko ensimmäisellä neljänneksellä. 


 
Saat jopa 20 ilmaista osaketta!
 
Avaa ja rahoita tilisi Freedom24-välittäjällä ja saat jopa 20 ilmaista osaketta, joiden arvo on jopa 800 dollaria kukin. Lue lisää artikkelistamme
 
Jokaiseen sijoitukseen liittyy riskejä.
 

Useat analyytikot olivat jo ennen keskiviikon toimitusten julkistamista laskeneet ensimmäisen neljänneksen myyntiodotuksia, sillä kotimaiset protestit Teslaa vastaan ovat kiihtyneet ja kansainvälinen myynti on enimmäkseen hiipunut.

Heikkoon myyntiin vaikutti todennäköisesti osittain Teslan pyrkimys korvata suositun Model Y -mallinsa uudistetulla versiolla, jonka lempinimi on Juniper. Osa uuden Teslan ostoa harkitsevista kuluttajista luultavasti odottaa uuden version markkinoille tuloa, mikä alentaa myyntiä.

Yritys kohtaa kuitenkin myös kasvavaa kilpailua kiinalaisilta sähköautovalmistajilta.

Kiina on maailman suurin sähköautomarkkina ja Teslan toiseksi suurin markkina-alue Yhdysvaltojen jälkeen. Kiinalainen autonvalmistaja BYD raportoi myyneensä yli 416 000 täyssähköistä henkilöautoa ensimmäisellä neljänneksellä, mikä on 39 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Siten BYD ohitti jälleen Teslan ja nousi maailman suurimmaksi sähköautojen myyjäksi.

BYD on useiden viime vuosien neljännesten aikana ohittanut Teslan sähköautojen myynnissä, vaikka Tesla on säilyttänyt kärkipaikan koko vuoden myynneissä. Nyt näyttää siltä, että Tesla on kuitenkin menettämässä tämän tittelin vuonna 2025.

BYD:n sähköautot ovat yleisesti edullisempia kuin Teslan, ja yhtiöllä on muitakin etuja. Aiemmin tässä kuussa BYD esitteli uuden latausjärjestelmän, jonka se väittää antavan uusimmalle sähköautomallilleen noin 400 kilometrin toimintamatkan vain viiden minuutin latauksella.

Lisäksi Teslalla on ollut tuotantohaasteita. Tesla ilmoitti, että Model Y -mallin tuotantolinjat jouduttiin keskeyttämään uudistukseen liittyvistä valmistushäiriöistä.

”Vaikka Model Y -linjojen muutokset kaikilla neljällä tehtaallamme johtivat useiden viikkojen tuotantotappioon ensimmäisellä vuosineljänneksellä, uuden Model Y:n tuotannon ylösajo etenee hyvin”, yhtiö totesi lehdistötiedotteessa.

Yhtiön myyntiin vaikuttivat todennäköisesti myös laajat protestit Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Euroopassa Teslaa ja yhtiön toimitusjohtajaa Elon Muskia vastaan. Musk on ottanut merkittävän roolin Donald Trumpin hallinnossa, johtaen valtionhallinnon tehokkuutta valvovaa osastoa.

Wedbush-yhtiö analyytikko Dan Ives ei säästele sanojaan raportissaan.

”Emme aio katsoa näitä lukuja ruusunpunaisten lasien läpi… ne olivat katastrofi kaikilla mittareilla”, Ives toteaa.

Ives kehotti Muskia selventämään rooliaan valtionhallinnon tehokkuutta valvovan osaston (DOGE) johdossa ja tasapainottamaan velvollisuuksiaan Teslassa. Hän lisäsi, että Muskin on ”saatava asiansa järjestykseen, tai muuten Teslalle on valitettavasti edessä synkempiä aikoja.”

Kritiikkiä on tullut myös Teslan omistajilta.

New Yorkin kaupungin rahastonhoitaja Brad Lander, joka toimii kaupungin eläkerahastojen sijoitusneuvonantajana, arvosteli tiistaina Muskin hallitustyötä ja syytti Teslaa toimitusjohtajan roolin vääristelystä. Hänen mukaan osakkeenomistajat ovat kärsineet, koska heillä ei ole täysipäiväistä toimitusjohtajaa, joka keskittyisi yhtiöön ja heidän etuihinsa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
EK:n hallituksen puheenjohtaja Aaro Cantell

Näin EK haluaa muuttaa osinkoverotusta

Seuraava artikkeli
Donald Trump Eric Trump Donald Trump Jr

Trumpin perhe lanseerasi bitcoinin louhintayhtiön