Asunnot ja kiinteistöt

Hypo: Suomessa on kolme erilaista asuntomarkkinaa

Asuntokauppa käy pääkaupunkiseudulla jo täysillä sylintereillä, joten kovin nousu näkyy muissa kasvukeskuksissa.

Asuntomarkkinoiden alueellinen erkaantuminen on edennyt siihen, että Suomi voidaan jakaa markkinoiden kehityksen ja vetovoiman osalta kolmeen osaan, arvioi asumiseen erikoistunut luottolaitos Hypo uusimmassa asuntomarkkinakatsauksessaan.

“Pääkaupunkiseudulla kauppa käy normaalilla tasolla ja hinnat ovat nousukiidossa, muissa kasvukeskuksissa nähdään kauppamäärien suurin kasvu ja hinnoissa nousun ensiaskeleet, muualla Suomessa puolestaan kauppa elpyy, vaikka hinnat ovat yhä luisussa”, Hypo toteaa.

Hypon analyysin mukaan asuntomarkkinoiden käänteen taustalla on kolme päätekijää. Nämä ovat patoutunut muuttopaine, kohonnut luottamus talouteen sekä vuokrien kestämätön nousu.

Merkittävä ohjaava teema on kaupungistumisen käynnistämä ennätyksellinen asuntotuotanto. Hypon mukaan asuntoja rakennetaan nyt tarpeeseen enemmän, pienempiä ja paremmille paikoille kuin vuosikymmeniin.

Kasvukeskuksissa on on Hypon mukaan meneillään jopa historiallisen kova rakennusbuumi.

Nyt rakennetaan asuntoja enemmän, pienempiä ja paremmille sijainneille kuin vuosikymmeniin. Pk-seudun Raide-Jokeri ja Tampereen raitiotie luovat positiivista näkymää kaupunkien tulevaisuuteen. Hallitus sitoo liikennehankkeisiin ja MAL-sopimuksiin syystäkin tiukemmat vaatimukset asuntotuotannosta. Sitovuus yli hallituskausien ja kuntavaalien on keskeistä. Vielä pitäisi purkaa rakentamisen ylisääntelyä.

Perinteisten kuumemittarien perusteella merkittävää asuntokuplaa ei ole havaittavissa kuitenkaan edes kasvukeskuksissa. “Vuokrien nousu on yhä hurjaa, vaikka kovin piikki alkaa taittua. Rajusti noussut vuokrataso osaltaan tuuppaa kuluttajia takaisin omistusasuntopuolelle”, Hypo toteaa.

Lue koko katsaus tästä.

 

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös