
Admicom on vuonna 2004 perustettu rakentamisen, talotekniikan ja teollisuuden järjestelmäkehityksen ohjelmisto- ja tilitoimistokumppani. Yhtiö tarjoaa asiakkailleen pilvipalveluna toimivan SaaS-pohjainen Adminet-toiminnanohjausjärjestelmän.
Yhtiöllä on yli 170 työntekijää Jyväskylässä, Vantaalla, Tampereella ja Oulussa sijaitsevissa toimipisteissään.
Investechin mukaan Admicomin osakkeen kurssi on nousutrendissä ja tämän kehityksen voidaan odottaa jatkuvan.
”Mikäli korjausliikkeitä tapahtuu, kurssi saa tukea trendikanavan tukilinjan kohdalla. Osakkeen kurssi on tuki n. ca 90.00 euron kohdalla. Volyymihuiput vastaavat hyvin kurssihuippuja ja volyymipohjat vastaavat hyvin kurssipohjia. Tämä vahvistaa trendikuvaa”, Investtech toteaa.
Investechin mukaan RSI-indikaattori kuitenkin kertoo, että osake on yliostettu. Silti osakkeessa on nousuvaraa, Investtech uskoo.
”Osakkeen kurssi saattaa nousta lisää, ja odotamme RSI:n laskevan ennen kuin tämä voidaan tulkita myyntisignaaliksi. Osaketta pidetään kokonaisuutena teknisesti positiivisena keskipitkällä aikavälillä.”
Admicomin kasvu on ollut rajua.
Yhtiön liikevaihto oli 4,7 miljoonaa vuonna 2015, mutta viime vuonna se ylsi jo 15,7 miljoonan liikevaihtoon. Vuonna 2015 yhtiön käyttökate oli 1,1 miljoonaa euroa, mutta viime vuonna se oli jo 7,2 miljoonaa.
Admicomin tavoitteena on kasvaa yli 30 prosenttia vuodessa käyttökateprosentin ollessa 35-45 prosentin välillä. Yhtiö pyrkii myös jakamaan yli puolet tuloksestaan osinkoina omistajilleen, kuitenkaan vaarantamatta strategiassa määriteltyä kasvutavoitetta tai muita taloudellisia tavoitteita.
Teknisessä analyysissä pyritään saavuttamaan ylituottoa analysoimalla osakekurssien historiallisia hintoja. Tekninen analyysi nojaa oletukseen markkinoiden epätäydellisyydestä, jolloin osakemarkkinat eivät hinnoittele kursseja tehokkaasti, vaan erilaisilla psykologisilla tekijöillä on vaikutusta kursseihin.
Tekniseen analyysiin suhtautuvat epäillen eteenkin akateemiset sijoitustutkijat. Heidän mukaansa markkinat toimivat niin tehokkaasti, ettei osakekurssien historiaa analysoimalla ole mahdollista päästä ylituottoihin.
Investechin osakesalkku on tänä vuonna tuottanut kaupankäyntikustannusten jälkeen yli 28 prosenttia, kun samalla ajanjaksolla OMX Helsinki -yleisindeksi on noussut vain 8,3 prosenttia.