Sähköautovalmistaja Teslalta odotetaan paljon. Siksi koviin odotuksiin on vaikea vastata.

Sekä sijoittajien että analyytikoiden odotukset Teslan kasvusta ovat kasvaneet lukuisten erinomaisesti sujuneiden vuosineljännesten jälkeen. Kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä yhtiöltä odotettiin kovaa ja kannattavaa kasvua.
Kovat odotukset ovat heijastuneet Teslan osakekurssiin, joka on kivunnut vuodessa yli 100 prosenttia. Osakkeen arvostuskertoimet ovat jotain mitä esimerkiksi suomalaisosakkeilta ei ole totuttu odottamaan; kuluvan vuoden konsensusennusteella P/E-kerroin on 225x ja EV/Ebitda-kerroin 82x.
Tesla kuitenkin vastasi analyytikoiden ja sijoittajien odotuksiin – osittain.
Sähköautovalmistaja julkisti keskiviikkona amerikkalaispörssien sulkeuduttua kolmannen vuosineljänneksen tulosraporttinsa.
Liikevaihto oli kolmannella vuosineljänneksellä noin 13,8 miljardia dollaria, kasvaen vertailukaudesta peräti 57 prosenttia. Myynti nousi erityisesti Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Tesla toimitti kolmen kuukauden jaksolla ennätykselliset yli 240 000 ajoneuvoa.
Uutistoimisto Bloombergin mukaan myynti jäi kuitenkin analyytikoiden odotuksista, sillä myynnin konsensusodotus oli 13,9 miljardia dollaria.
Teslan tulos oli ennätyksellisen korkea. Heinä–syyskuun oikaistu osakekohtainen tulos oli 1,86 dollaria osakkeelta, kun se vuosi sitten oli 0,76 dollaria. Tulos kasvoi siis vertailukaudesta 145 prosenttia.
Tuloskehitys ylitti myös selvästi analyytikoiden konsensusodotukseen, mikä oli 1,67 dollaria osakkeelta. Kovaa kannattavuuskehitystä alleviivaa vielä sekin, että myyntikateprosentti jatkoi nousuaan jo neljännen kvartaalin ajan. Kateprosentti nousi lähes 29 prosenttiin.
Tesla kertoo kärsineensä jonkin verran kansainvälisestä sirupulasta ja maailman satamien ruuhkautumisesta, ja ne ovat hidastaneet tehtaiden toimintaa.
Tesla odottaa kovan kasvun jatkuvan, sillä se odottaa edelleen autotoimitusten kasvavan nykyisestä 50 prosenttia vuosittain tulevina vuosina. Yhtiön tavoitteena on valmistaa vuosittain miljoonia ajoneuvoja.
Yhtiö on saamassa valmiiksi uudet tehtaansa Texasin Austinissa ja Berliinissä. Teslan perustanut Elon Musk kertoi aiemmin tässä kuussa, että yhtiö on aikeissa siirtää pääkonttorinsa Kalifornian Palo Altosta Austiniin.
Kalifornian Fremontissa Teslan valmistuksessa ovat mallit Model S, X, 3 ja Y. Lisäksi Model 3 -mallia yhtiö valmistaa Kiinan Shanghaissa. Yli 96 prosenttia Teslan myynnistä heinä-syyskuussa tuli Model 3:n ja Model Y:n myynneistä.
Tesla odottaa kovinta myynnin kasvua jatkossa Model Y -mallia.
