Modulightin tilaus tarjoaa lohtua mollivoittoiseen kehitykseen

Biolääkeyhtiö Modulight on lääkealan jättiyhtiöltä tilauksen. Se käänsi osakekurssin vihdoin nousuun.
Modulight yritys Modulight yritys

Laservalon lääketieteellisiä sovelluksia kehittävä Modulightin osake on ollut laskutrendissä viime lokakuun lopusta lähtien. Yhtiön julkistama tilinpäätös maaliskuun puolessa välissä ei lisännyt sijoittajien uskoa yhtiöön, sillä Modulight jäi liikevaihdossa alle viime vuoden ja liiketulos painui negatiiviseksi. Sijoittajille se oli kurssireaktiosta päätellen ikävä yllätys.

Tamperelainen pörssilistattu Modulight on biolääketieteen alan yritys, joka suunnittelee ja valmistaa laservaloa hyödyntäviä laitteita syöpähoitoihin, silmäsairauksiin ja genetiikkaan. Yritys valmistaa lisäksi tuotteita muihin korkean lisäarvon sovelluksiin, kuten kvanttilaskentaan ja digitaalisiin painokoneisiin.

Bioteknologiayhtiön liikevaihto laski heinä-joulukuussa 4,5 miljoonaan euroon edellisvuoden 6,4 miljoonasta eurosta. Liiketulos painui 3,4 miljoonaa euroa tappiolle, kun vuotta aiemmin se oli plussalla 3,3 miljoonaa euroa.


 
Saat jopa 20 ilmaista osaketta!
 
Avaa ja rahoita tilisi Freedom24-välittäjällä ja saat jopa 20 ilmaista osaketta, joiden arvo on jopa 800 dollaria kukin. Lue lisää artikkelistamme
 
Jokaiseen sijoitukseen liittyy riskejä.
 

Yhtiön mukaan koronapandemian kiihtyminen viivästytti niin kaupallista kuin lääketieteellistä yhteistyötä asiakkaiden, tutkimuslaitosten ja sairaaloiden kanssa.

Modulightin toimitusjohtaja Seppo Orsila kertoi, että yhtiö käynnisti vuoden 2021 aikana ennätyksellisen määrän uusia projekteja, mutta liiketulosta heikensi katsauskauden jälkeen tehty merkittävä myyntisaamisten alaskirjaus. Alaskirjauksen vuoksi liiketulos oli negatiivinen ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen.

Pientä valonpilkahdusta sijoittajille toi Modulightin torstainen pörssitiedote, jossa se kertoi saaneensa maailman viiden suurimman lääkealan yhtiön joukkoon kuuluvalta lääkeyhtiöltä keskiviikkona 30.3. sitovan tilauksen yhtiön laseralustan ja siihen liittyvien palveluiden toimittamisesta konseptivaiheessa olevaan tutkimusprojektiin.

Tilaus liittyy kyseisen suuren lääkealan yhtiön käynnistämään tutkimushankkeeseen, jossa etsitään uusia hoitokeinoja keuhkosyövälle. Keuhkosyöpä on yleinen ja kohtalokas sairaus, joka aiheuttaa eniten syöpäkuolemia maailmassa. Laseravusteinen hoito on yksi valituista tutkittavista hoitomuodoista ja Modulight on valittu tämän hoitomuodon yhteistyökumppaniksi.

 ”Vaikka kyseessä on alkuvaiheessa oleva tutkimushanke ja pilottitilaus ei vaikuta merkittävästi tämän vuoden tulokseemme, se on Modulightille merkittävä ainakin kahdesta syystä. Ensinnäkin on merkittävä tunnustus Modulightin ainulaatuiselle osaamiselle ja asiantuntemukselle, että yksi maailman suurimmista lääkealan yhtiöistä on valinnut meidät laseravusteista hoitoa tähän kyseiseen tautiin kehittäväksi kumppaniksi. Toiseksi, se on merkki teknologia-alustamme hyödynnettävyydestä useisiin eri indikaatioihin.”, Orsila kertoo.

Modulightin mukaan ottaminen myös vahvistaa yleisesti laseravusteisten hoitojen asemaa yhtenä keskeisenä hoitomuotona syöpien hoidossa, Orsila toteaa.

Tilaus kattaa laserlaitteiston, joka on suunniteltu toimitettavan vuoden 2022 kolmannen neljänneksen aikana, ja sitä tukevat palvelut vuodeksi. Kyseessä on pilveen yhdistetty laite, jota voidaan joustavasti käyttää useisiin lääketieteellisiin tarkoituksiin, myös muissa räätälöidyissä ja korkean lisäarvon tuotteissa. 

Yhtiön projektit alkavat tyypillisesti konseptin testausvaiheella ja etenevät sitten kliinisiin kokeisiin ja pilottituotantoon. Onnistuessaan projektit voivat johtaa lopulta kaupallistamiseen, jota ennen asiakkaan täytyy vielä hakea sovellutukselle hyväksyntä viranomaisilta.

Kokonaisprosessi pilottituotannosta täysin kaupallistettuun projektiin kestää tyypillisesti useita vuosia ja jokaiseen vaiheeseen liittyy merkittävää epävarmuutta.

Modulight on hiljaisella jaksolla ja julkaisee vuoden ensimmäisen tuloksen 28.4.2022.

Modulightin osake kipusi torstaina Helsingin pörssissä lähes 7,3 prosenttia.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
eläke säästäminen sijoittaminen säästöpossu raha euro

Onko Suomen usean eläkeyhtiön malli tehoton? - Konkariekonomisti liputtaa Kanadan mallin puolesta

Seuraava artikkeli
YIT rakennusyhtiö rakentaminen

Rakennusyhtiö YIT myy Venäjän liiketoimintonsa ja kirjaa jättimäisen 150 miljoonan euron arvonalentumisen