Yhdysvaltojen korkomenot nousevat kiihtyvällä vauhdilla. Se on kiinnittänyt luottoluokittajan huomion.
Luottoluokittaja Moody’s Investors Service alensi perjantaina Yhdysvaltojen luokitusnäkymiä vakaista negatiivisiksi, koska maan julkisen talouden vahvuuteen kohdistuvat riskit ovat kasvussa.
Luottoluokittaja on vahvistanut Yhdysvaltojen pitkän aikavälin liikkeeseenlaskijaluokituksen tasolle Aaa.
”Korkojen noustessa ilman tehokkaita finanssipoliittisia toimenpiteitä valtion menojen vähentämiseksi tai tulojen lisäämiseksi, Moody’s odottaa, että Yhdysvaltojen julkisen talouden alijäämät pysyvät hyvin suurina, mikä heikentää merkittävästi velan maksukykyä”, Moody’s kertoo.
Kesällä toinen maailmanlaajuinen luottoluokittaja, Fitch, laski Yhdysvaltain hallituksen ylimmän luottoluokituksen AAA:sta AA+:aan. Fitch perusteli päätöstään USA:n julkisen talouden heikkenemisellä seuraavien kolmen vuoden aikana ja toistuviin velkakattoneuvotteluihin, jotka vaarantavat hallituksen kyvyn maksaa laskunsa.
”On vaikea olla eri mieltä perusteluista, sillä julkisen talouden vakauttamista ei ole odotettavissa lähiaikoina. Alijäämät pysyvät suurina … ja kun korkokustannukset vievät yhä suuremman osan budjetista, velkataakka kasvaa edelleen”, toteaa Christopher Hodge, Natixis-yhtiön Yhdysvaltain pääekonomisti uutistoimisto Reutersille.
Liittovaltion menot ja poliittinen polarisaatio ovat olleet sijoittajien kasvava huolenaihe. Se on osaltaan vaikuttanut siihen, että Yhdysvaltojen valtionlainojen hinnat ovat alimmilleen 16 vuoteen.
Luottoluokituslaitos toteaa lausunnossaan, että ”jatkuva poliittinen polarisaatio” kongressissa lisää riskiä siitä, että lainsäätäjät eivät pääse yksimielisyyteen finanssipoliittisesta suunnitelmasta. Poliittiselle polarisaatiolla tarkoitetaan politiikan keskittymistä ideologisiin ääripäihin, sekä keskustelukulttuurin kärjistymistä.
Luottoluokituksen alentaminen tapahtuu samaan aikaan, kun USA:n liittovaltion kongressi kohtaa jälleen kerran uhan hallinnon sulkemisesta. Toistaiseksi hallinnolla on rahoitusta 17. marraskuuta asti, mutta Washingtonin lainsäätäjät ovat edelleen riidoissa lakiesityksestä ennen määräaikaa.
Vastavalittu edustajainhuoneen puhemies Mike Johnson on ilmoittanut, että hän aikoo julkaista republikaanien hallituksen rahoitussuunnitelman lauantaina, jolloin jäsenet ehtisivät lukea sen ennen tiistaina odotettavissa olevaa äänestystä toimenpiteestä.
Uutistoimisto Bloombergin analyysi osoittaa, että Yhdysvaltain valtion velkataakan arvioidut vuotuiset korkomaksut ylittivät viime kuun lopussa 1000 miljardin dollarin rajan. Korkomenojen kasvu on ollut ällistyttävän nopeaa. Ennustettu määrä on kaksinkertaistunut 19 kuukaudessa verrattuna vastaavaan ennusteeseen, joka tehtiin tuolloin.
Arvioitujen korkokulujen mittari on tietysti eri kuin se, mitä valtiovarainministeriö todellisuudessa maksoi. Syyskuun 30. päivänä päättyneen varainhoitovuoden korkokulut olivat lopulta 879 miljardia dollaria, kun ne edellisenä vuonna olivat 718 miljardia dollaria ja noin 14 prosenttia kokonaismenoista.
Kasvavat korkomenot saattavat herättää uudelleen keskustelun Yhdysvaltain finanssipoliittisesta kurssista Washingtonin suuren lainanoton keskellä. Vaarana on paheneva kierre, jossa korkomenojen nousu johtaa valtiolainojen korkojen nousuun, mikä pahentaa velkataakkaa entisestään.