Kannattavasti kasvava Nokian Panimo listautuu
Kiinteistöliitto muistuttaa: Vuokralaisillakin voi olla oikeus osallistua taloyhtiön yhtiökokouksiin
Solar Foods suunnittelee jätti-investointia - osake raketoi

Kiinteistöliitto muistuttaa: Vuokralaisillakin voi olla oikeus osallistua taloyhtiön yhtiökokouksiin

Lain mukaan tietyissä tilanteissa vuokralaisilla ja alivuokralaisilla on oikeus osallistua yhtiökokouksiin.
Helsinki kerrostalo asunto asuminen asuntomarkkinat Helsinki kerrostalo asunto asuminen asuntomarkkinat

Taloyhtiöiden yhtiökokouksissa käsitellään usein asioita, joilla on merkitystä myös talossa asuville vuokralaisille. Lakiin on kirjattu, millaisten asioiden käsittely yhtiökokouksissa tuo osallistumisoikeuden osakkaiden lisäksi asukkaille.

Jos taloyhtiössä on vähintään viisi huoneistoa, joilla on eri omistajat, on asukkaillakin oikeus osallistua yhtiökokoukseen tietyissä tilanteissa. Asukkailla tarkoitetaan osakkaiden ja taloyhtiön vuokralaisia, mutta myös alivuokralaisia.

”Asukkailla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen esimerkiksi silloin, kun kokouksessa käsitellään yhtiön järjestyssääntöjä, eli kun järjestyssäännöt vahvistetaan tai niitä muutetaan. Samoin asukkailla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen silloin, kun kokouksessa käsitellään yhtiön yhteisten tilojen, kuten saunan tai pesutuvan käyttöä”, kertoo Kiinteistöliiton juristi Katja Lauronen.


 
Saat jopa 20 ilmaista osaketta!
 
Avaa ja rahoita tilisi Freedom24-välittäjällä ja saat jopa 20 ilmaista osaketta, joiden arvo on jopa 800 dollaria kukin. Lue lisää artikkelistamme
 
Jokaiseen sijoitukseen liittyy riskejä.
 

Asukkaalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen myös silloin, kun kokouksessa käsitellään kunnossapitoa tai uudistusta, joka vaikuttaa olennaisesti vuokralaisen tai muun asukkaan huoneiston tai yhteisten tilojen käyttämiseen. Tällaista kunnossapitoa ovat esimerkiksi suuret korjaushankkeet, jotka vaikuttavat huoneiston tai yhtiön yhteisten tilojen käyttämiseen.

Vuokralaisella on taloyhtiön yhtiökokouksessa puhevalta, mutta ei äänioikeutta.

Edellä mainituissa tapauksissa asukkailla on oikeus käyttää yhtiökokouksessa puhevaltaa, eli vuokralaiset ja alivuokralaiset saavat käyttää kokouksessa puheenvuoroja.

”Lain mukaan asukkailla ei kuitenkaan ole oikeutta äänestää, eli heidän vaikuttamismahdollisuutensa rajautuvat puheenvuorojen pitämiseen”, Lauronen kertoo.

Jos huoneistossa asuu useita asukkaita, he saavat osallistua yhtiökokoukseen yhden valitsemansa henkilön edustamina. Asukas tai asukkaan valtuuttama henkilö voi käyttää kokouksessa avustajaa.

Asukkaille on ilmoitettava yhtiökokouksesta viimeistään kahta viikkoa ennen yhtiökokousta joko asettamalla kokouskutsu yhtiössä yleisesti käytössä oleville ilmoitustauluille tai toimittamalla kutsu kokouksesta jokaiseen huoneistoon, jossa asuu vuokralaisia tai alivuokralaisia. Yhtiö voi varmuuden vuoksi käyttää kumpaakin ilmoitustapaa.

”On taloyhtiönkin edun mukaista osallistaa asukkaita keskusteluun tärkeistä asioista. Näin kaikenlaisten asujien tarpeet ja mielipiteet tulevat huomioiduiksi”, Katja Lauronen muistuttaa.

Lue myös tämä: Monella taloyhtiön osakkaalla puutteita asumisen taidoissa

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
olut oluthana Nokian Panimo

Kannattavasti kasvava Nokian Panimo listautuu

Seuraava artikkeli

Solar Foods suunnittelee jätti-investointia - osake raketoi