Helsingin pörssin tuloskehitys on ollut viime vuodet heikkoa lukuisten syiden takia. Vuosina 2022 ja 2023 heikkoon kehitykseen vaikuttivat niin energiakriisi, Venäjän liiketoimintojen alasajo kuin metsäyhtiöiden tulosromahdus. Viime vuonna kehitykseen puolestaan vaikutti Nesteen heikko tulos.
Nyt tilanne on toinen.
Helsingin pörssin yhtiöt ovat keskimäärin vahvassa kunnossa ja yritysten näkymät ovat parantumassa, sanoo OP:n pääanalyytikko Antti Saari.
”Pörssin kehitys on ollut muita markkinoita heikompaa viime vuodet ja tulokset ovat laskeneet jo kuusi kvartaalia peräjälkeen. Tilanne kuitenkin taittui päättyneellä tuloskaudella, jolloin tulosyllätykset painottuivat positiiviselle puolelle ja myös yhteenlaskettu liikevoitto kohosi”, Saari kertoo.
Tuoreimmassa OP:n sijoitusallokaatiossa pankki nosti kotimaiset osakkeet neutraaliin painoon. Helsingin pörssi on herännyt horroksesta.
Myös Euroopan talouskasvussa on nyt piristymisen merkkejä ja Eurooppa nousi hiljattain OP:n sijoitusallokaatiossa ylipainoon.
”Olemme lisänneet helmikuussa osakepanostuksiamme sekä laajasti Euroopassa että Suomessa. Eurooppa on nostettu ylipainoon ja Suomi pitkän heikon kehityksen jälkeen neutraaliin. Samalla vähensimme Yhdysvaltain osakesijoituksia”, kertoo OP:n allokaatiosijoittamisen johtaja Jani Stenius.
Steniuksen mukaan osakkeiden arvostustasot ovat Euroopassa selvästi Yhdysvaltoja alempana, joten täällä on enemmän tilaa myönteisille yllätyksille.
Luvassa ennätysosingot Eurooppa-yhtiöistä
Eurooppalaisten yritysten osinkojen ennustetaan nousevan ennätyksellisiin lukemiin tänä vuonna, kertoo Allianz Global Investors tuoreesta osinkotutkimuksessaan.
Vuonna 2024 MSCI Europe -indeksin osinkojen kokonaispotti oli 440 miljardia euroa, ja niiden odotetaan kasvavan neljä prosenttia vuoteen 2025 mennessä, nousten 459 miljardiin euroon. Osinkojen kasvun ennustetaan jatkuvan myös vuoteen 2026, jolloin niiden arvioidaan nousevan 13 prosenttia vuodesta 2024 ja saavuttavan noin 496 miljardin euron tason.
”Euroopassa osinkojen maksut ovat kasvaneet keskeytyksettä koronapandemian jälkeen, ja kasvu jatkuu edelleen. Tämä trendi näyttää vahvistuvan – vuosittaisen osinkojen kasvun odotetaan myös kiihtyvän”, Allianzin osinkosalkunhoitaja Grant Cheng toteaa.
Chengin mukaan sektoreista informaatioteknologiassa ja terveydenhuollossa osinkojen ennustetaan kasvavan eniten vuonna 2025. Energia-alalla osinkomaksut puolestaan todennäköisesti laskevat. Rahoitussektori pysyy suurimpana osingonmaksajana, vaikka sen osinkokasvu hidastuu vuonna 2025.
Puolustusmenojen kasvu tukee kasvua
On useita syitä, miksi Eurooppa ja sitä myöden myös Suomi tarjoaa nyt mahdollisuuksia.
Yksi syy on ostovoima, joka elpyy Euroopassa ripeästi. EKP on jatkanut edelleen koronlaskujaan, mikä nostaa luottamusta talouteen – samalla kun palkat ovat nousussa ja inflaatiopaineet hellittämässä.
”Lisäksi puolustusteollisuuteen on tulossa mahdollisesti satojen miljardien investoinnit, mitkä tukevat pitkän aikavälin kasvua ja Suomen keskeiset teollisuudenalat, kuten konepajateollisuus, hyötyvät tästä”, sanoo Saari.
Esimerkiksi Saksan suunnitelmissa on käyttää vähintään kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta vuosittain puolustukseen ja infrastruktuuriin seuraavan 10 vuoden ajan. Se tarkoittaa huomattavia investointeja investointeja infrastruktuuriin ja puolustukseen. Saksa suunnittelee muuttavansa niin kutsuttua ”velkajarrua”, jotta puolustusmenoihin voidaan käyttää aiempaa enemmän varoja.
Helsingin pörssin yhtiöt ovat lisäksi keskimäärin vahvassa kunnossa ja yritysten näkymät ovat parantumassa.
Saaren mukaan tällä hetkellä arvostustasot, osakkeiden P/E ja P/B -luvut, ovat historiaan nähden kohtuullisen alhaiset.
”Helsingin pörssin tulostaso on pysytellyt vuosia lähellä vuoden 2021 tasoja, mutta nyt odotuksissa ovat uudet ennätystulostasot vuodelle 2025”, sanoo Saari.