Nordean korkokate laski odotettua vähemmän, luottovolyymit jatkavat kasvua

Finanssikonserni Nordea julkisti torstaiaamuna kolmannen vuosineljänneksen tulosraporttinsa.
Nordea konsernijohtaja Frank Vang-Jensen Nordea konsernijohtaja Frank Vang-Jensen
Nordean konsernijohtaja Frank Vang-Jensen
Nordea konsernijohtaja Frank Vang-Jensen
Nordean konsernijohtaja Frank Vang-Jensen. Kuva: Nordea Oyj.

Nordean heinä-syyskuun tulosraportti oli jälleen Nordealle vakaa neljännes, kun sekä liiketoiminnan volyymit kasvoivat, ja kolmannen neljänneksen tuloskehitys oli odotettua vahvempaa.

”Tämä on jälleen osoitus siitä, että pohjoismainen liiketoimintamallimme on vahva ja laadukas”, kertoo pankin konsernijohtaja Frank Vang-Jensen.

Vang-Jensenin mukaan kuluvan vuoden kehityksemme on selvä osoitus siitä, että finanssikonsernin hyvin hajautettu liiketoimintamalli on vahva ja kannattavuus on parantunut rakenteellisesti.

”Se kertoo myös siitä, millainen etu on toimia vahvoilla ja vakailla pohjoismaisilla markkinoilla, jotka tunnetaan kansainvälisesti kilpailukykyisistä yrityksistään ja vahvasta yrittäjähenkisyydestä”, hän toteaa.

Pankin oman pääoman tuotto oli kolmannella neljänneksellä vahva: 15,8 prosenttia. Nordea on saavuttanut yli 15 prosentin oman pääoman tuoton nyt 10:llä viimeisestä 11 vuosineljänneksestä. Nordean toimintamalli osoitti kestävyytensä geopoliittisten jännitteiden aiheuttamasta vaimeudesta huolimatta.

Kolmannen neljänneksen kulu/tuotto-suhde jaksotetut vakausmaksut mukaan lukien oli 46,1 prosenttia.

Tuotot yhteensä pysyivät korkealla tasolla. Korkokate pieneni odotetusti vertailukaudesta kuusi prosenttia 1,78 miljardiin euroon ohjauskorkojen laskun seurauksena.

Nettopalkkiotuotot kasvoivat kuitenkin viisi prosenttia. Ne kohenivat edellisneljänneksestä, jolloin niissä näkyi markkinaheilahtelujen vaikutus. Vakuutustoiminnan nettotulos kasvoi 10 prosenttia.

Nettotulos käypään arvoon arvostettavista eristä laski puolestaan vuoden takaiselta poikkeuksellisen korkealta tasolta. Kulut pysyivät tasaisena ja strategiset investoinnit vakaina.

Liikevoitto oli 1,6 miljardia euroa, kun se vuosi sitten oli 1,63 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos oli 0,36 euroa, kun se vuotta aiemmin oli myös 0,36 euroa.

Nordean tuloskehitys ylitti heinä-syyskuussa analyytikoiden konsensusodotukset niin korkokatteessa, liikevoitoissa kuin osakekohtaisessa tuloksessakin. Konsensus odotti 1,77 miljardin euron korkokatetta, 1,51 miljardin euron liikevoittoa ja 0,33 euron osakekohtaista tulosta.

Lisäksi Nordean luottovolyymien kasvu kiihtyi ja talletusvolyymien kasvu jatkui. Pohjoismaiden asuntomarkkinoilla nähtiin ensimmäisiä piristymisen merkkejä.

Asuntoluottojen volyymit kasvoivat kuusi prosenttia vuoden takaisesta. Kehitystä siivittivät orgaaninen kasvu Ruotsissa ja äskettäin toteutettu yritysosto Norjassa. Yritysluottojen volyymit kasvoivat kuusi prosenttia, kun pohjoismaiset yritykset sopeutuivat uuteen toimintaympäristöön.

Henkilöasiakkaiden talletukset kasvoivat kahdeksan prosenttia ja yritysasiakkaiden talletukset prosentin. Hoidossa oleva varallisuus kasvoi 11 prosenttia 456 miljardiin euroon. Pohjoismaissa uuden hoitoon saadun varallisuuden määrä kasvoi edelleen vahvasti ja oli kolmannella neljänneksellä nettomääräisesti 4,4 miljardia euroa.

Nordean luottojen laatu pysyi vahvana, sillä luottotappioiden nettomäärä oli reilusti Nordean pitkän aikavälin odotusta pienempi. Luottotappioiden ja muiden vastaavien erien nettomäärä oli 19 miljoonaa euroa positiivinen.

Pakki purki johdon harkintaan perustuvasta luottotappiovarauspuskurista 50 miljoonaa euroa erityisesti Business Bankingin luottosalkun luottotappiovarauksia koskevien tarpeiden kevenemisen seurauksena. Puskuri on nyt 291 miljoonaa euroa.

Nordean vahvan pääomarakenteen ja pääoman kasvun ansiosta konsernin on mahdollista tukea luotonannon kasvua ja jatkaa omien osakkeiden takaisinostoja.

Nordea käynnistää uuden 250 miljoonan euron suuruisen omien osakkeiden takaisinosto-ohjelman arviolta aikaisintaan 20. lokakuuta ja odottaa saavansa sen päätökseen vuoden loppuun mennessä. Takaisinostoihin liittyvä pääomavähennys on vuoden viimeisellä neljänneksellä noin 15 korkopistettä.

Nordea säilyttää vuoden 2025 näkymänsä ennallaan. Pankki etenemme suunnitelmien mukaisesti kohti tavoitettamme saavuttaa yli 15 prosentin oman pääoman tuotto koko vuodelta.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *