Sijoitusuutiset

Kohuyhtiöt Tesla, Uber ja Beoynd Meat näkyvät suomalaissijoittajien osakekaupoissa

Kohuyhtiöt Tesla, Uber ja Beoynd Meat näkyvät suomalaissijoittajien osakekaupoissa

Suomalaissijoittajien toukokuussa tekemistä osakekaupoista 85,1 prosenttia tapahtui suomalaisilla osakkeilla, kertoo Danske Bankin asiakkaiden piirissa tehty vertailu. Vertailun mukaan Yhdysvallat oli toiseksi suosituin markkina 6,1 prosentin osuudella. Suomen osuus kasvoi noin 10 prosenttiyksikköä ja Yhdysvaltojen kutistui lähes viisi prosenttiyksikköä.

Toukokuuhun osui Yhdysvaltojen markkinoiden odotetuin listautuminen pitkään aikaan, kun kyytipalvelu Uber listautui toukokuussa, kertoo Danske Bank tiedotteessaan.

Kyytipalvelu kasvaa rajusti. Yhtiöllä oli viime vuoden loka-joulukuussa 91 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää ja käyttäjien määrä nousi 35 prosenttia vuoden takaisesta. Lukema sisältää kaikki ne käyttäjät, jotka ajoivat vähintään yhden matkan taksikyytipalvelun avulla tai tilasivat vähintään yhden aterian Uber Eatsilla.

Viime vuonna kyytipalvelun liikevaihto kasvoi vielä käyttäjämääriäkin enemmän, 42 prosenttia edellisvuodesta yli 11 miljardiin dollariin.

Yhtiö ei ole kuitenkaan pystynyt siirtämään kasvuaan viivan alle. Yhtiö on raskaasti tappiollinen.

Uberin liiketappio viime vuodelta oli yli kolme miljardia dollaria ja käyttökate oli pakkasella 1,85 miljardia dollaria. Nettotulos oli tosin 997 miljoonaa dollaria voitollinen, mutta se johtui Uberin kertaluontoisista myyntivoitoista ja sijoitusten arvonnoususta.

Danske Bankin mukaan Uberin listautumista haittasi heikentynyt tilanne osakemarkkinoilla ja uutiset yhtiön miljarditappioista sekä kilpailun kovenemisesta.

Osakeanteihin osallistuminen ei näy vertailun tilastoissa, mutta Uber nousi vaihdetuimpien osakkeiden listalla kärjen tuntumaan. Vaihdossa oli kyse lähinnä myynnistä, mikä viittaa siihen, että suomalaissijoittajat eivät pidä Uberia kiinnostavana sijoituskohteena.

”Uber oli vuosia juhlittu startup, jonka tarina sai kolhuja muutama vuosi sitten erilaisten väärinkäytössyytösten takia. Nyt tapahtunut listautuminen tapahtui kenties odotettua edullisemmin, mutta siinä hyötyjänä olivat mahdollisesti vuosia sitten Uberiin sijoittaneet pääomasijoittajat. Yksityissijoittajan mahdollisuuksia on vielä hankala ennakoida”, Danske Bankin senioristrategi Kemppainen sanoo.

Uberia enemmän suomalaissijoittajat ostivat yhtiön kovaa kilpailijaa Lyftiä, joka listautui pörssiin maaliskuun lopussa.

Toinen toukokuun listautuja Beoynd Meat nousi myydyimpien osakkeiden listalla neljänneksi. Se kertoo, että suomalaissijoittajat osallistuivat osakeantiin, mutta myivät osakkeet huiman kurssinousun myötä.

”Beoynd Meat on kiinnostava yhtiö, koska se osuu kasvavaan trendiin: lihan välttämiseen. Trendi todennäköisesti jatkuu, mutta vielä ei voi sanoa, millaiset tuotteet kuluttajia laajasti miellyttävät”.

Myydyimpien osakkeiden kärkeen nousi Yhdysvalloissa sähköautoja valmistava Tesla.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan sijoitusyhtiö Sanford C. Bernstein & Co  pitää Teslaa ”rakenteellisesti kannattamattomana” yhtiönä. Sähköautovalmistajan kiinteät kulut ovat korkeita, markkinaosuus on jäänyt odotettua pienemmäksi ja sen teknologia ei ole enää ainutlaatuista.

Perinteiset saksalaiset autovalmistajat kuten Daimlerin Mercedes-Benz ja BMW tuottavat jatkuvasti voittoa ja saavat myyntiin sähköautoja piankin, sijoitusyhtiö uskoo.

Danske Bankin vaihdetuimmat, myydyimmät ja ostetuimmat amerikkalaisosakkeet

VAIHDETUIMMATOsuus
AGNC Investment Corp                         4,00 %
Tivity Health Inc                            3,30 %
Tesla Inc (US)                               3,20 %
Microsoft Corp.                              2,90 %
AT&T Inc.                                    2,60 %
MYYDYIMMÄTOsuus
Tesla Inc (US)                               6,00 %
Microsoft Corp.                              5,30 %
AGNC Investment Corp                         3,90 %
Beyond Meat Inc.                             2,90 %
Spotify Technology SA (USD)                  2,50 %
OSTETUIMMATOsuus
Annaly Capital Management Inc.               5,40 %
Tivity Health Inc                            4,80 %
AGNC Investment Corp                         4,10 %
Boeing Co.                                   4,00 %
AT&T Inc.                                    3,80 %
Kommentoi
Ylös
>