Investointipankki ei usko USA:n ajautuvan taantumaan vuonna 2022

Jefferies arvioi, että ohjauskorko on ensi vuoden alussa noin neljä prosenttia.
haukka lintu Fed keskuspankki haukkamainen haukka lintu Fed keskuspankki haukkamainen

Osakekurssit laskivat rajusti sen jälkeen, kun Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell kertoi perjantaina Jackson Holessa, että keskuspankki jatkaa koronnostoja taltuttaakseen korkean inflaation. Powellin mukaan koronnostoja tehdään, vaikka se heikentäisi talouskasvua. 

Kurssilasku jatkui myös eilen maanantaina. Keskeisistä osakeindekseistä S&P 500 halpeni 0,67 prosenttia, Dow Jones laski 0,57 prosenttia ja teknologiaindeksi Nasdaq 100 päätyi 0,96 prosenttia miinukselle.

Syystä tai toisesta sijoittajat olivat liian optimistisia ja odottivat, että keskuspankki toimisi kuten viime vuosina. Keskuspankki pelasti sijoittajat monista osakekurssilaskuista 2010-luvulla. Nyt markkinaympäristö on kuitenkin erilainen, sillä korkea inflaatio on keskuspankin kiusana.

Amerikkalainen investointipankki Jefferies kommentoi sijoitusmarkkinoiden ja talouden nykytilannetta. Pankki arvioi, että USA:n ohjauskorko nostetaan neljään prosenttiin ja sen jälkeen pidetään samalla tasolla koko ensi vuoden. Tällä hetkellä Fedin ohjauskorko on 2,25-2,50 prosenttia.

Jefferies arvioi, että taantumariski on tulevalle 6-9 kuukaudelle matalampi kuin markkinoilla odotetaan keskimäärin. Pankki ei kuitenkaan usko, että Fed onnistuisi ”soft landingissa” eli inflaation taltuttamisessa ilman taantumaa. Taantuma tulee myöhemmin, mutta se ei ole vielä merkittävä riski tänä vuonna.

Jefferies ennustaa, että yhtiöiden kannattavuus säilyy vahvana

Korkea inflaatio on tähän mennessä iskenyt erityisesti vähittäiskaupan toimijoihin. Yleisesti ottaen pörssiyhtiöt ovat kuitenkin onnistuneet siirtämään kallistuneet kustannukset hyvin myyntihintoihin.

Jefferies arvioi, että työllisyystilanne USA:ssa säilyy vahvana yhtiöiden hyvän tuloskehityksen ja positiivisen kassavirran ansiosta. 

Amerikkalaisten ostovoiman kehitys on tärkeä tekijä koko talouden näkökulmasta. Sen osalta tilanne näyttää nyt hyvältä, sillä reaalipalkat nousivat heinäkuussa 0,5 prosenttia kesäkuusta. Jefferiesin arvion mukaan reaalipalkat nousevat lähes varmasti myös elokuussa. Pankki arvioi, että kuluttajahinnat laskevat elokuussa 0,1 prosentilla kuukaudessa.

Pankin ekonomistit arvioivat, että USA:n bruttokansantuote kasvaa yli kolme prosenttia vuoden kolmannella kvartaalilla. Vahvaa kehitystä tukee vienti. Yhdysvaltain BKT supistui kahdella ensimmäisellä kvartaalilla.

Jefferiesin kolmas argumentti hyvän talouskehityksen puolesta liittyy ennakoivien talousindikaattoreiden ja toteutuneiden talousindikaattoreiden väliseen eriytymiseen. Viime aikoina esimerkiksi erilaiset kyselyt ovat viitanneet siihen, että talous ajautuisi taantumaan. 

Jefferiesin ekonomistit kuitenkin huomauttavat, että ennakoivat talousindikaattorit ovat ennustaneet viimeisen vuosikymmenen aikana varsin heikosti ”hard dataa” kuten esimerkiksi bruttokansantuotetta. Sen vuoksi ennakoiville talousindikaattoreille ei kannata antaa nykytilanteessa niin suurta painoarvoa.

JPMorgan-rahastojen strategi arvioi ohjauskoron nousevan neljän prosentin tuntumaan

JPMorganin strategi David Kelly on ohjauskoron nostojen osalta samoilla linjoilla kuin Jefferiesin ekonomistit. Kelly arvioi, että Fed nostaa ohjauskoron 3,75-4,00 prosentin haarukkaan vuoden loppuun mennessä. Sen jälkeen Fed saattaa lopettaa ohjauskoron nostot ja toivoa, että taantuma vältetään. Kelly arvioi, että taantuma on lähellä ensi vuonna Yhdysvalloissa. 

Useat tekijät aiheuttavat vastatuulta USA:n talouskasvulle. Niitä ovat muun muassa nouseva korkotaso, korkea inflaatio, finanssi- ja rahapoliittisen elvytyksen vähentyminen, vahvistunut dollari ja hidastuva talouskasvu myös Yhdysvaltain ulkopuolella.   

Kelly arvioi, että lähiaikoina sijoittajat suosivat defensiivisiä osakkeita, joiden arvostustaso on maltillinen. Suosiossa ovat myös arvoyhtiöt ja hyvät osingonmaksajat. Korkopuolella moni ylipainottaa pitkiä joukkolainoja.

Pidemmällä aikavälillä riskinotto saattaa tehdä paluun, jos Fedin huomio kiinnittyy enemmän inflaation sijasta taantumaan. Silloin keskuspankki on valmiimpi jälleen keventämään rahapolitiikkaa. Se tukisi riskisten sijoituskohteiden kehitystä. Taantuma saattaa siis osoittautua hyväksi ostopaikaksi osakesijoittajalle, mutta sitä ennen kurssilaskua voi hyvinkin olla luvassa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Norja lippu talous

Kuluttajaliitto: Sähkölasku alas Norjan mallilla

Seuraava artikkeli
eläkelainen eläkkeet eläke talous

Mollivoittoiset markkinat nakersivat eläkevaroja 9 miljardia euroa kolmessa kuukaudessa