Fed alensi talouskasvuennustetta ja nosti inflaatio-odotuksia

Odotettua matalampi talouskasvu ja ennusteita korkeampi inflaatio ovat olleet historiallisesti myrkkyä osaketuotoille.
Fed keskuspankki Federal Reserve Bank talous Fed keskuspankki Federal Reserve Bank talous
Jerome Powell Fed keskuspankki
Kuva: Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell.

Yhdysvaltain keskuspankin (Federal Reserve, Fed) avomarkkinakomitea (FOMC) päätti pitää keskiviikkona (19.3.2025) ohjauskoron ennallaan 4,25-4,50 prosentissa. Kyseessä oli toinen peräkkäinen korkokokous, jossa ohjauskorkoon ei tehty muutoksia.

Fedin pääjohtaja Jerome Powell myönsi, että presidentti Donald Trumpin merkittävät politiikkamuutokset aiheuttavat huomattavaa epävarmuutta, mutta toisti, ettei keskuspankilla ole kiirettä muuttaa korkotasoa. Hän sanoi, että päättäjät voivat odottaa, kunnes on saatu lisää selkeyttä näiden politiikkatoimien vaikutuksista talouteen, ennen kuin ryhdytään toimenpiteisiin.

Trumpin jatkuvasti muuttuvat suunnitelmat tullien asettamisesta Yhdysvaltojen kauppakumppaneille ovat herättäneet pelkoja talouskasvun hidastumisesta ja kasvattaneet huolia inflaatiosta. ”Inflaatio on alkanut nousta,” Powell totesi, ”osittain mielestämme tullien vaikutuksesta. Tänä vuonna voi olla viivettä lisäedistyksessä.” Powell lisäsi, ettei rahapolitiikan näkymä ole muuttunut, sillä heikomman kasvun ja korkeamman inflaation ennusteet tasapainottavat toisiaan.


 
Saat jopa 20 ilmaista osaketta!
 
Avaa ja rahoita tilisi Freedom24-välittäjällä ja saat jopa 20 ilmaista osaketta, joiden arvo on jopa 800 dollaria kukin. Lue lisää artikkelistamme
 
Jokaiseen sijoitukseen liittyy riskejä.
 

”Talouden näkymiin liittyvä epävarmuus on lisääntynyt,” avomarkkinakomitea totesi kokouksen jälkeisessä lausunnossa. Se myös poisti aiemman maininnan siitä, että riskit työllisyys- ja inflaatiotavoitteiden saavuttamiselle olisivat olleet suunnilleen tasapainossa.

Fed nosti pohjainflaation mediaaniarviota vuoden lopussa 2,8 prosenttiin aiemmasta 2,5 prosentista. Vuoden 2025 talouskasvuennustetta laskettiin 1,7 prosenttiin aiemmasta 2,1 prosentista. Työttömyysennuste nostettiin 4,4 prosenttiin vuoden loppuun mennessä, kun joulukuussa se oli 4,3 prosenttia.

Näin ollen uudet talousennusteet osoittivat, että Fedin päättäjät laskivat kasvunäkymiään tälle vuodelle, samalla kun inflaatioennusteet nousivat. Ne osoittivat myös, että Fedin keskuspankkiirit ennakoivat yhä 0,5 prosenttiyksikön koronlaskua tälle vuodelle mediaaniarvion mukaan, mikä käytännössä tarkoittaisi kahta 0,25 prosenttiyksikön ohjauskoron leikkausta.

Aiheuttavatko tullit inflaatiopiikin?

Powell kertoi, että taantuman todennäköisyys on kasvanut, mutta ei paljoa. Hän viittasi huolenaiheena niin sanottuun pehmeään dataan. Powellin mukaan esimerkiksi Michiganin kuluttajasentimentin viimeisimmät luvut ovat kuitenkin poikkeamia. 

”Ymmärrämme, että kuluttajaluottamus on heikentynyt melko voimakkaasti, mutta taloudellinen aktiviteetti ei vielä, joten seuraamme tilannetta tarkasti,” Powell sanoi.

”Kertoisin ihmisille, että talous vaikuttaa terveeltä.”

Powell kertoi, että hänen perusoletuksensa on, että tullien aiheuttama inflaatiopiikki on ”väliaikainen,” mutta lisäsi myöhemmin, että on hyvin haastavaa arvioida luotettavasti, kuinka paljon inflaatiosta johtuu tulleista verrattuna muihin tekijöihin.

Kahdeksan yhdeksästätoista FOMC:in jäsenestä näki tälle vuodelle enintään yhden koronlaskun tai ei lainkaan, mikä korostaa keskuspankkiirien halua — ainakin toistaiseksi — painaa inflaatiota alas, vaikka talouskasvu hidastuisi.

Fed ilmoitti myös, että se laskee huhtikuusta alkaen valtionlainojen kuukausittaista ylärajaa, jonka se sallii erääntyä ilman uudelleensijoitusta, 25 miljardista dollarista viiteen miljardiin dollariin. Asuntolainavakuudellisten arvopapereiden yläraja jätetään ennalleen 35 miljardiin dollariin. Christopher Waller, joka tuki korkojen pitämistä ennallaan, äänesti eri mieltä tasepäätöksestä.

Useat päättäjät huomauttivat tammikuun kokouksessa, että voisi olla aiheellista harkita taukoa tai hidastusta taseen supistamisessa, kunnes liittovaltion hallitus ei enää ole lähellä velkakattoa. Yhdysvallat saavutti tuon lainasäätelyn rajan tammikuussa. Fed alkoi hidastaa taseensa supistamista kesäkuussa — tavoitteena lievittää mahdollisia paineita rahamarkkinoiden koroissa.

Yhdysvaltain talous on siirtynyt askeleen kohti stagflaatiota

Trumpin hallinto ei ole tehnyt paljonkaan lievittääkseen taantumahuolia, presidentin todetessa 9. maaliskuuta, että Yhdysvaltain talous kohtaa ”siirtymävaiheen.” Valtiovarainministeri Scott Bessent on sanonut, että Yhdysvaltain talous ja rahoitusmarkkinat tarvitsevat ”vieroitushoitoa.”

Hidastuva talouskasvu ja kiihtyvä inflaatio ovat olleet historiallisesti huono yhdistelmä osakemarkkinoiden tuottojen näkökulmasta. Yhdysvaltain osakemarkkinoiden keskimääräinen ylituotto suhteessa riskittömään korkoon oli aikavälillä 1970-2023 keskimäärin vain noin prosentin verran vuodessa, jos reaalisen bruttokansantuotteen mediaaniennuste alittui ja inflaatioennuste ylittyi. Vertailussa käytin ammattiennustajien mediaaniennusteita, jotka korreloivat vahvasti Fedin ennusteiden kanssa. 

Odottamaton talouskasvu on ollut tuottojen kannalta keskimäärin merkittävästi tärkeämpi muuttuja kuin odottamaton inflaatio. Jos talouskasvu on yllättänyt positiivisesti, niin Yhdysvaltain osakemarkkinan ylituotto on ollut keskimäärin peräti 13,4 prosenttia vuodessa, vaikka inflaatio on ylittänyt odotukset.

Odottamattoman talouskasvun tärkeys selittyy osittain sillä, että osakemarkkinoiden tuotto on ollut keskimäärin matala taantuman lähestyessä. Taantumien ennustaminen ei ole kuitenkaan helppoa — tyypillisesti talouskasvuodotukset ovat liian optimistisia juuri ennen taantumaa. 

Taantumariski on kasvanut, mutta se on yhä verrattain maltillinen. Markkina hinnoittelee laskentavasta riippuen noin 20-30 prosentin todennäköisyyttä taantumalle seuraavan 12 kuukauden aikana, kun se normaalisti on noin 15 prosenttia. Taantumariskin maltillinen nousu on linjassa osakemarkkinan kehityksen kanssa. S&P 500 -indeksi on tuottanut huippujen jälkeen -7,6 prosenttia. Jos taantumariski olisi esimerkiksi 40 prosentin luokkaa, niin osakekurssit olisivat laskeneet huomattavasti enemmän.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Katso kommentit (1) Katso kommentit (1)
  1. Hyvä juttu jälkeen kerran !
    Onkohan tuo S&P 500n kehitys miten eri ilman teknojättejä, ainakin äskettäin oli Magnificent 7 yhtiöiden kurssit alta joulukuun kurssien.
    Onko mahdollista että korkotasoa Yhdysvalloissa pidetään euroaluetta ylempänä sen takia että turvattaisiin dollarimääräisten velkakirjojen kaupaksi käyminen?
    Tuo jälkimmäinen kuulostaa hieman ”foliohattujutulta” mutta kyseessä on kuitenkin suuri talous joka tuottaa mm. Öljyä ja maakaasua vientiin, joiden hintojen nousu rapakon täällä puolen kiihdyttää inflaatiota.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
asuntolaina asuminen asuntokauppa

Kiinnostus asuntokauppaan selvässä kasvussa - polarisaatiota voi olla luvassa

Seuraava artikkeli
Solar Foods

Solar Food teki toimitussopimuksen amerikkalaisyrityksen kanssa