Kehittyvät markkinat ovat kulkeneet kuluvana vuonna eri suuntaan kuin USA:n osakemarkkinat.
Kehittyvät markkinat ovat kulkeneet kuluvana vuonna eri suuntaan kuin USA:n osakemarkkinat.
Kehittyvien markkinoiden osakkeiden markkina-arvot ja arvostuskertoimet ovat laskeneet viime kuukausina selvästi. MSCI Emerging Markets -indeksi on vuodessa laskenut lähes 13 prosenttia. Tällä hetkellä indeksi on vuoden 2015 tasolla.
Kehittyvien markkinoiden heikko kehitys on näkynyt luonnollisesti myös rahastosijoittajien heikkoina tuottoina.
Kotimaisten osakerahastojen parhaat tuotot on viime aikoina saatu Pohjois-Amerikan rahastoista. Sen sijaan kehittyvät taloudet ovat pärjänneet heikommin. Yhdysvaltoihin sijoittavien kotimaisten sijoitusrahastojen keskimääräinen tuotto viimeisen 12 kuukauden aikana syyskuun loppuun mennessä on ollut keskimäärin 16,3 prosenttia, kun kehittyvien markkinoiden keskimääräinen tuotto on ollut miinuksella 4,8 prosenttia. Näissä luvuissa ei luonnollisestikaan näy kuluvan viikon raju kurssilasku.
Monet analyysitalot ja finanssiyhtiöt ovat sitä mieltä, että ostoksille lähteminen alkaa vaikuttaa houkuttelevalta suhteessa kalliimpiin kehittyneisiin talouksiin, toteaa Handelsbanken Varainhoidon Olli Hyytiäinen pankin Sijoitushorisontti-katsauksessa.
”Toisaalta jotkut ovat sitä mieltä, että laskuvaraa löytyy edelleen. Osa näkee, että tämä on vasta alkua, ja todellinen myyntiaalto on vasta edessä. Me uskomme, että kehittyviin markkinoihin on nyt aika suhtautua aiempaa optimistisemmin”, Hyytiäinen toteaa.
Handelsbanken on nostanut kehittyvät markkinat ja Aasian alipainosta neutraaliin painoon.
Kehittyvien markkinoiden heikolle kurssikehitykselle löytyy kuitenkin syynsä.
Yhdysvaltojen keskuspankki Fed on asteittain kiristänyt rahapolitiikkaa, mikä vahvistaa dollaria ja vähentää globaalia dollarilikviditeettiä. Hyytiäisen mukaan tämä kurittaa kehittyviä markkinoita monessakin mielessä.
”Ensinnäkin kehittyvien markkinoiden yrityksillä on paljon dollarimääräistä lainaa. Toisena huomiona, keskuspankkien massiivisen elvytyksen aikakaudella kehittyville markkinoille sijoituksina valuneet dollarivirrat kääntyvät päinvastaisiksi. Lisäksi monet kehittyvät markkinat ovat raaka-ainetuottajia, ja dollarin vahvistuminen heikentää raaka-aineiden hintoja. Poliittisina riskeinä voidaan vielä mainita Turkin ja Argentiinan kriisit, joiden tartuntapelko on arveluttanut sijoittajia.”
Samoilla linjoilla on Finanssialan johtava asiantuntija Elina Erkkilä. Erkkilän mukaan USA:n rahapolitiikan kiristyminen, korkojen nousu ja dollarin vahvistuminen näkyvät haasteena useissa kehittyvissä talouksissa, etenkin jos ne ovat vaihtotaseeltaan alijäämäisiä ja velkaantuneet dollareissa.
Myös kauppasota on uhka kehittyville talouksille – erityisesti Kiinalle. Lisäksi Kiina on kehittyvistä markkinoista kaikkein suurin, joten siksikin kauppasodalla on merkitystä kehittyvien talouksien näkymiin.
”Tilanne on ollut tulenarka erityisesti USA:n ja Kiinan välillä, koska USA on yhä lisännyt tariffejaan kiinalaisia tuotteita kohtaan eikä Kiina jätä tähän vastaamatta. Samaan aikaan Kiinan omat poliittiset toimet talouden tukemiseksi eivät ole vielä osoittaneet tehoaan. Kiinalaisyritykset ovat korkeasti velkaantuneita, mikä on globaalilla tasolla huomionarvoista”, Hyytiäinen pohtii.
Sijoittajat ovat vetäneet omat johtopäätöksensä ja Kiina on painunut laskumarkkinaan eli osakeindeksit ovat laskeneet yli 20 prosenttia.
Kansainvälisen Pictet ASset management -yhtiön päästrategilla Luca Paolini on nyt uskoa kehittyviin markkinoihin. Railakas myynti-into kehittyvillä osakemarkkinoilla on nyt laantumassa ja arvostukset näyttävät nyt houkuttelevilta, Paolini toteaa.
Kehittyvien markkinoiden kohteiden myynti-into on lopahtamassa. Kiina on kääntänyt taas rahahanat auki vastapainona Yhdysvaltain tuontitullien vaikutuksille. Tätä voidaan täydentää julkisen kulutuksen lisäämisellä, mikä voi lisätä momentumia. Sitä taas ei vielä ole otettu huomioon hinnoissa”, Paolini pohtii.
