Kumppaniblogit

SalkunRakentajan kuukauden osakkeet rökittivät indeksin

Kojamo, Aspo, Nokia ja Stockmann ovat peitonneet kuukauden osake -valinnan jälkeen pörssi-indeksin selvästi. Kuvien lähde: yhtiöt

SalkunRakentajan kuukauden osake -valinnat löivät jo toistamiseen selkeästi pörssin keskimääräisen kehityksen. Helminä loistavat Stockmann, Kojamo, Aspo, Fortum ja Nokia.

Vuonna 2020 kuukauden osakkeiksi valittiin yhdeksän osaketta huhtikuusta joulukuuhun. Jos jokaiseen osakkeeseen olisi sijoitettu analyysia edeltävänä päivänä tuhat euroa, 9000 euron alkupääoma olisi kohonnut 7.1.21 mennessä jopa 12 563 euroon, ilman osinkoja.

Vastaavasti jos tänä vuonna valittuihin kuukauden osakkeisiin olisi sijoitettu tuhat euroa, 12 000 euroa olisi kohonnut 13 811 euroon 27.12.21 mennessä, eli 15,1 prosenttia.

Tämä tuotto verrattuna OMX Helsinki Cap -indeksin mukaiseen, vastaavaan paloittain rakennetun salkun tuottoon 5,9 prosenttia on yllättävän iso 9,2 prosenttiyksikköä

Merkitystä korostaa se, että kuukauden osakkeiksi on valittu pääsääntöisesti isohkoja, vakaiden toimialojen, sanoisinko perinteisiä yhtiöitä. Yksikään osake ei pettänyt selvästi.

Negatiiviset tuotot -4,5 ja -8,0 kirjattiin heinäkuussa valitulle Investors Houselle ja syyskuussa valitulle Scanfilille.

Investors House on vakaa kiinteistöalan toimija, jonka tuotot tulevat yhä enenevästi palveluista ja projektituotoista perinteisen asunto- ja toimitilasijoittamisen ja -vuokrauksen sijaan.

Elektroniikan sopimusvalmistaja Scanfil antoi 10.12. tulosvaroituksen globaalin komponenttipulan vuoksi.

Oikaistun liikevoiton ohjeistuksen lasku johtuu pääasiassa materiaalien saatavuushaasteiden jatkumisesta sekä covid-19 tartuntatilanteen heikentymisestä yhtiön toiminta-alueilla vuoden viimeisen vuosineljänneksen aikana.

Yhtiö tarkensi koko vuoden liikevaihtohaarukkaansa 680-700 miljoonaan euron ja laski liikevoiton vaihteluväliä 41-44 miljoonasta 38-41 miljoonaan euroon.

Vihreä väri kertoo, että osakkeen kurssikehitys on ylittänyt vastaavan ajanjakson OMX Helsinki Cap -indeksin kehityksen.

Stockmann, Kojamo, Aspo, Fortum ja Nokia loistivat

Kuka olisi arvannut, että Stockmannista kuoriutuu helmi – vaikka koronatilanne on jatkunut ja ulkomaisia turisteja ei ole liiemmälti näkynyt, ja vaikka yhtiö ei ole vielä ilmoittanut tavaratalokiinteistöjensä myynnistä.

Stockmannin osaketuotto löi vastaavan aikavälin indeksituoton 74 prosenttiyksiköllä. Kolmannella neljänneksellä yhtiön omistama Lindex-vaateketju ylsi kaikkien aikojen parhaaseen 31,6 mijoonan euron kvartaaliliikevoittoon.

Myös Stockmann-divisioona ylsi nollatulokseen. Näin konsernin liikevoitto heinä-syyskuussa yli tuplaantui 33 miljoonaan euroon.

Saneerauksessa olevan yhtiön korpivaellus ei ole ohi, mutta asioita on tehty oikein.

Asuntovuokraaja Kojamon osake on saanut vetoapua kansainvälisestä kiinteistösijoitusbuumista ja matalista koroista. Analyysia tehdessäni maaliskuussa oli aistittavasti lievä aliarvostus suhteessa yhtiön ja sen asunto- ja investointikannan laatuun kasvukeskuksissa.

Laskentaparametrina käytettävän tuottovaatimuksen lasku nosti yhtiön asuntokannan käypää arvoa kakkoskvartaalilla. On huomattava, että korkokannan nousu voi jonakin toisena aikana nostaa tuottovaateita ja laskea asuntojen arvoa ja raportoitavaa tulosta. Yhtiön taloudellinen vuokrausaste on laskenut vuodenvaihteen 96,4 prosentista syyskuun lopun 94 prosenttiin.

Kojamo on joka tapauksessa hyvin hoidettu, kasvuhakuinen asuntovuokraaja. Osa alan yhtiöistä on ostettu ulkomaille.

Energiayhtiö Fortum hyötyy kohonneesta sähkönhinnasta. Vastuullisuusnäkökulmasta energia-alan nykyinen hinnanmuodostusmekanismi on ongelmallinen, koska perusinfran eli tässä tapauksessa sähkön hinta on noussut todella voimakkaasti ja hintakehitys ei ole millään muotoa vakaata ja ennustettavaa.

Lisäksi pidän osittain myös Fortumin vastuullisuusongelmana Carunan kohonneita sähkönsiirtohintoja, jotka aiheuttavat alueellista eriarvoisuutta. Caruna toimii kahtena eri yhtiönä täysin eri hintoineen. Rakenne on peräisin ajalta, jolloin yhtiö oli osa Fortumia. Lisää jutussa 1.11.21

Monialayhtiö Aspo on puolestaan hyötynyt erityisesti varustamonsa ESL Shippingin hyvästä kehityksestä.

ESL Shipping ylsi jälleen historiansa korkeimpaan tulokseen. Voimistunut kysyntä metsäteollisuuden tuotteiden, sahatavaran ja sellun sekä metalliteollisuuden tuotteiden kuljetuksissa on nostanut edelleen ESL Shippingille tärkeitä laivarahtihintoja. – Aspo ovk 27.10.21

Kojamo, Aspo ja Fortum löivät oman aikavälinsä (kk osake -valinnasta 27.12. saakka) indeksituoton 18, 11 ja 9 prosentilla. Nämä aikajänteet ovat yli kuuden kuukauden pituisia.

Nokia valittiin kuukauden osakkeeksi vasta lokakuussa ja se on kyennyt lyömään indeksin 7 prosenttiyksiköllä aikavälillä 12.10.-27.12. Eli aikajänteen pituuteen – vain reilut 2 kuukautta – suhteutettuna Nokian osake on kehittynyt todella hyvin. Myös lokakuun osavuosikatsaus oli hyvä.

Vuoden loppupuoliskon valinnoista kauppaketju Puuilo ja teräsyhtiö SSAB ovat voittaneet pörssin keskimääräisen kehityksen 4-5 prosenttiyksiköllä.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

🔸🔸

MAINOS

Henrin sijoituskirjat alennuskoodilla ”Salkunrakentaja2021” täältä. Osakesijoittajan maailmanvalloitus sisältää mm. eri maiden osakemarkkinoiden tunnuspiirteiden esittelyt Saksasta Ranskaan ja Italiasta Japaniin.

Kirjoissa on runsaasti osake-caseja, haastatteluja ja kiintoisia tarinoita.

🔸🔸

Lopuksi

Pörssivuodet 2020 ja erityisesti 2021 ovat olleet Suomessa ja maailmalla erittäin hyviä. Koronaa seurannut raha- ja finanssipoliittinen elvytys on osaltaan vaikuttanut kehitykseen. Toisaalta koronasta hyötyneet jättimäiset teknologiaosakkeet ovat kehittyneet hyvin ja juuri niiden painoarvo kansainvälisissä pörssi-indekseissä on suuri.

Kotimaassa painorajoitettu OMX Helsinki Cap -indeksi on noussut kuluvana vuonna 21,6 prosenttia (27.12. mennessä). Edeltävänä vuonna nousua kirjattiin 10,4 prosenttia.

Vastaava indeksi osingot mukaan lukien on kehittynyt tänä vuonna 25,5 prosenttia ja edeltävänä vuonna 15,7.

Osakemarkkinoiden tyypillisen tuotto-odotuksen osinkoineen voi katsoa olevan 6-10 prosenttia vuodessa. Jos inflaatio säilyy kohollaan, reaalituotto (nimellistuotto miinus inflaatio) tuskin ainakaan nousee ensi vuonna tätä korkeammaksi.

Edellä tehty kuukauden osake -tuottovertailu ei sisällä osinkojen vaikutuksia.

Kirjoitus ja kuukauden osake -analyysit eivät sisällä sijoitussuosituksia.

🔸🔸

Henri Elon sijoituskirjat alehintaan SalkunRakentajan lukijoille!

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Tuotonarvoitus_Osakesijoittaja_662x479.jpg

Tilaa Henrin sijoituskirja Tuoton arvoitus ratkeaa tai Henrin ja Jari Saarhelon uusin Osakesijoittajan maailmanvalloitus, tai molemmat pakettina täältä.

Syötä ALE-koodiksi ”Salkunrakentaja2021” niin saat kirjan/kirjat kotiin toimitettuna: Tuoton arvoitus 15 e, Osakesijoittaja 30 e, tai pakettihinta 45 e – ei muita kuluja.

Tutustu pk-yrityksen arvonmääritykseen täällä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Ylös